Muita uutisia
-
Lastentarhanopettajat pohtivat tiistaina Vantaan seurakuntien auditoriossa uskontokasvatuksen kysymyksiä. Kaupungin ja seurakuntien yhdessä järjestämän vuosittaisen koulutuspäivän tämänkertaisena erityisteemana oli islam ja monikulttuurisuus päiväkodeissa. Paikalla oli vajaat 70 lastentarhanopettajaa.
-
Keravalla 16.–18.5. pidettäville Kirkon nuorisopäiville kaivataan talkoolaisia. Valtakunnalliseen tapahtumaan odotetaan noin 3000 kävijää. Talkoolaiseksi voi ilmoittautua netissä osoitteessa www.kirkonnuorisopaivat.fi.
-
Vantaan seurakuntien työpaikkapastori Jari Saarinen on ehdolla New Yorkin suomalaisen seurakunnan siirtolaispapiksi tulevaksi nelivuotiskaudeksi. Papin nimittää tehtäväänsä Amerikan evankelisluterilainen kirkko.
-
Kirkkohallitus on ottanut kantaa EU:n maahanmuutto- ja palautuspolitiikkaan. Kirkkohallituksen mielestä säilöönottoa pitäisi käyttää vain poikkeustilanteissa. Alaikäisiä lapsia, lapsiperheitä, viimeisillään raskaana olevia naisia ja imettäviä äitejä sekä kotimaassaan kidutuksen uhreiksi joutuneita ei pitäisi sulkea säilöön lainkaan.
|
|
|