Sivun toiminnot

Kokemuksia NMKY:n avioliittokursseista

Viime aikoina on keskusteltu paljon NMKY:n avioliittotyön opetuksesta. Ja hyvä niin, olen itsekin sitä mieltä, että opetus on naista alistavaa. Haluan tuoda esille muitakin kohtia, jotka olen kokenut painostavina ja ahdasmielisinä. Osallistuin kaksi kertaa viikonlopun kestävälle kurssille Helsingissä.

Yksi minua häirinnyt opetus koskee seksuaalisuutta, tarkemmin itsetyydytystä. NMKY opettaa, että itsetyydytys on syntiä. Opetuksen mukaan kaikki seksuaalinen energia pitäisi kohdistaa puolisoon. Itsetyydytys nähdään puolison pettämisenä ja rinnastetaan uskottomuuteen.

Seksuaalisen energian kohdistaminen pelkästään puolisoon on kaunis ajatus, mutta puolisoilla voi olla hyvinkin erilaiset tarpeet, ja tarpeet voivat vaihdella esimerkiksi elämäntilanteiden mukaan. Tämä on osa elämää. Jos seksuaalisia tarpeita on toisella puolisolla enemmän kuin toisella, itsetyydytys voi toiselle osapuolelle keino selvitä tilanteesta.

On myös tilanteita, joissa seksuaalinen kanssakäyminen on mahdotonta, esimerkiksi toisen puolison ollessa vakavasti sairas. Terveen osapuolen seksuaaliset tarpeet eivät häviä puolison sairauden myötä mihinkään. Onko terve puoliso pettäjä, jos täyttää seksuaalisia tarpeitaan itsetyydytyksen avulla jaksaakseen vaikean tilanteen läpi ja pystyäkseen näin pysymään uskollisesti esimerkiksi vuosia sairaana olevan aviopuolisonsa rinnalla?

NMKY:n opetus itsetyydytyksestä voi tuottaa kohtuuttomia vaatimuksia vaikeissa tilanteissa oleville parisuhteille. Tiedän hyvin, että parisuhteessa on paljon muitakin kuin seksuaalisia tarpeita, mutta seksuaalisuus on iso osa sitä.

Minua häiritsi myös se, mitä avioliittokoulussa opetettiin anteeksiannosta. Opetuksen mukaan katkeruudesta on pyrittävä luopumaan ja antamaan anteeksi itseä loukanneille henkilöille. On totta, että katkeruus voi jopa sairastuttaa ihmisen, mutta opetus siitä, mitä anteeksianto on, hirvittää. Opetuksen mukaan anteeksiantoon kuuluu hyvän puhuminen meitä loukanneista ihmisistä.

Jouduin pienenä kerran sukulaisen hyväksikäyttämäksi. Muistin tämän ensimmäistä kertaa vasta psykoterapiassa aikuisena. Olin tässä vaiheessa käynyt terapiaa jo kaksi vuotta. Tämän jälkeen jouduin käymään läpi monenlaisia tunteita, pelkoa, vihaa, surua. Olin pitkään katkera nyt edesmenneelle sukulaiselleni ja tapahtuneelle. Kesti pitkään, että pystyin edes jotenkin hyväksymään tapahtuneen. Ahdistuin NMKY:n opetuksesta. Luulin, että minun pitäisi puhua hyvää sukulaisestani, joka oli pedofiili!

 

Ei enää avioliittokursseja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...