J. K. Rowlingin Harry Potter –-sarja on kirjallisuuden historian hurjin tuhkimotarina. Köyhän brittiläisen yksinhuoltajan käsikirjoitus kulki ensin kustantajalta toiselle. Kun sopimus vihdoin syntyi, idea kaltoin kohdellusta rillipääpojasta, joka sukkuloi arkimaailman ja taikamaailman välillä, osoittautui menestykseksi. Seitsemättä ja samalla kirjasarjan viimeistä osaa Harry Potter ja kuoleman varjelukset myytiin ensimmäisen vuorokauden aikana 15 miljoonaa kappaletta, joten lukijoita riittää

Psykologeille ja psykoanalyytikoille Harry Potter on tarjonnut paljon pohdittavaa. Mitä jäisi jäljelle, jos Harryn maailmasta poistettaisiin velhot ja taikuus? Lastensuojelun asiakas, jonka olisi pitänyt saada parempi sijaisperhe, vastaa psykiatri Jari Sinkkonen juuri ilmestyneessä kirjassa Kuka Harry Potter? (Minerva 2008), jonka kirjoittajista hän on yksi.

Sinkkonen on sitä mieltä, että Pottereissa on kuvattu erittäin hyvin yksin jäämistä ja suoranaista orpoutta. Hänen mielestään olennaista Harry Potterin tarinassa on se, että elämässä voi onnistua, vaikka lähtökohdat olisivat musertavan huonot.

Harryn vanhemmathan ovat kuolleet, ja hän joutuu ankeaan sijaisperheeseen, Dursleylle. Aliravitusta, yksinäisestä ja kiusatusta Harrysta kasvaa kuitenkin kirjasarjan mittaan sankari. Matkan varrella hän kokee nöyryytyksiä ja häpeää, mutta saa myös tukea niin uusilta ystäviltään kuin muutamilta tärkeiltä aikuisilta.

Sinkkosen mukaan menestyminen huispauksessa ja muissa mittelöissä lääkitsee Harryn itsetuntoa, mutta tosi sankaruuteen hän yltää vasta kirjan viimeisessä osassa, kun kykenee viimein suremaan vanhempiensa menetystä. Kaikkein suurinta sankaruutta on kuitenkin antaa anteeksi kiusaajilleen. Kun kasvaa itse tarpeeksi isoksi, voi puristaa kättä jopa varjonsa kanssa.