Sivun toiminnot

Enemmistön sortoa

Vantaan Laurissa on lähiaikoina useissa kirjoituksissa käsitelty seksuaalisuuteen liittyviä asioita. On keskusteltu Tikkurilan seurakunnan avioliittokoulusta. Viimeisin kommentti löytyy piispa Heikan haastattelusta (VL 20.3), jossa hän toteaa: "Jos kirkko sortaa naisia ja vähemmistöjä, se tekee tyhjäksi koko sanoman. Minusta pitäisi olla selvää, että evankeliumi ei voi olla ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa."

Tervehenkisessä seurakunnassa saa vapaasti väitellä ja esittää omia mielipiteitään, eikä kenenkään pidä tuomita toista, sillä tuomiovalta on yksin Jumalalla. Tästä huolimatta Raamattu sisältää lukuisia elämänohjeita. Kaikki teot ja tavat elää eivät ole Jumalan mielen mukaisia.

Koska Jumala rakastaa lapsiaan, hän on kiinnostunut näiden jokaisesta elämänalueesta, myös seksuaalielämästä, mikä usein harmittaa meitä. Seksisuhteessa ihminen pääsee niin lähelle toista kuin tässä maailmassa on mahdollista. Jumala on kaikkivaltiudessaan rajannut seksuaalielämän hyvin tiukkoihin raameihin: se on sallittua vain miehen ja naisen, aviopuolisoiden kesken, eivätkä aviopuolisot saa hylätä toisiaan.

Voidaan olla sitä mieltä, että tällainen on sortoa, eikä minkään vähemmistön, vaan itse asiassa enemmistön! Tätä vastaan voidaan kapinoida, osoittaa mieltä, mutta millään ei tätä Raamatun totuutta saa poistetuksi, vaikka kuinka kiukuttelisi. Tämä oppi voidaan hylätä ja elää miten itseä huvittaa, mutta Raamatun mukaiseksi sellaista elämäntapaa ei voi käsi sydämellä väittää.

Jos tämä tuntuu ankaralta, on hyvä muistaa, että ristin juurella saamme anteeksi myös tällä herkällä elämänalueella tehdyt vääryydet. Kristuksen sovitustyö avasi meille pääsyn Jumalan isän syliin, jossa saamme lohdutusta, jos meille itsellemme on tehty vääryyttä.

Heidi Wikström
lääketieteen tohtori,
eronnut, toista kertaa naimisissa oleva armahdettu syntinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...