Länsimaisessa kristillisyydessä on kaksi erilaista tietä Jumalan läsnäoloon. Via positiva ja via negativa. Edellinen on ylistämisen, hurmoksellisuuden ja vahvistamisen tie. Se on valon tie, tie täynnä pyhää täyteyttä ja jumalaisiin korkeuk-siin kohoamista. Jälkimmäinen on tyhjentymisen ja tyhjennetyksi tulemisen tie. Se on hiljaisuuden ja pimeyden tie. Se merkitsee laskeutumista mitättömyyteen ja pyhiin syvyyksiin, pimeään yöhön.

Hengellisyydessä kumpikin tie täydentää ja tasapainottaa toista. Kumman tahansa ylikorostuminen toisen kustannuksella johtaa epätasapainoon ja pirstoutuneisuuteen. Hengellinen kasvumme vinoutuu, häiriytyy ja voipa tyrehtyäkin. Tasapainoisuus eheyttää meitä.

Omasta kokemuksesta tiedän, miten kivuliasta ja turhauttavaa on laskeutua narsistisilta jalustoilta tavalliseksi arjen eläjäksi, pienenemisestä ja yksinkertaisuudesta iloitsevaksi ihmiseksi. Tätä suuntaa me tärkeilyn sokaisemat huomion tavoittelijat vältämme viimeiseen voimanrippeeseen asti.

Joten autuas olet sinä, joka astelet tyhjentymisen tiellä. Silmäsi ovat auenneet auringon säteiden tanssille, vesipisaran välkkeelle, ystävän hymylle, västäräkin hyppelylle. Sinä elät ja säteilet olemuksesi herkkyydellä siunausta ympärillesi. Itselläsi ja läheisilläsi on hyvä olla.

Martti Lindqvist rohkaisee meitä: "Sinun ei tarvitse olla joka päivä parempi kuin edellisenä päivänä. Ihmiset voivat kasvaa myös pienenemällä, tulemalla jälleen lapsiksi."