Sivun toiminnot

Vantaan näyttämöltä Via Cruciksen pääosaan

Helsingin keskustassa järjestetään 13. kerran ekumeeninen pääsiäisvaellus Via Crucis — Ristin tie. Jeesuksen osan esittää vantaalainen Juha Meriläinen, harrastajanäyttelijä, pappi ja kirkkohistorian tutkija.

— Olen nyt neljättä kertaa mukana. Viime vuonna minulla oli Pietarin rooli. Tuurasin myös parissa harjoituksessa Jeesuksen esittäjää. Siinä heräsi kiinnostus tähän rooliin, kertoo Meriläinen.

Meriläinen on harrastanut näyttelemistä nuoresta saakka. Välillä harrastuksessa oli taukoa, mutta sitten hän päätti osallistua Vantaan näyttämön pääsykokeisiin.

— Esiintymisen palo veti lavalle. Vantaan näyttämö on yksi teattereista, joista Via Crucikseen haetaan näyttelijöitä. Minusta Via Crucis on vavahduttava kokemus. Kun näytelmä on ohi, olen aika hiljainen mies.

Meriläinen yrittää roolissaan nostaa esille erilaisia puolia Jeesuksesta. Häntä itseään puhuttelevat Jeesuksen vahva tietoisuus tulevasta kohtalostaan ja kyky antaa anteeksi kiduttajilleen.

— On vielä helppo sanoa toisille "rakastakaa vihollisianne", mutta siinä, että pystyy nöyryytettynä, alistettuna ja kidutettuna antamaan anteeksi, on jotain ainutlaatuista. Toivon, että Jeesuksen hahmosta välittyisi tietynlainen voima, ehkä kiivauskin, eikä vain pelkkä kiiltokuva, sanoo Meriläinen.

Näyttelijä varautuu tunnemyrskyyn

Meriläinen varautuu jo etukäteen melkoiseen tunnemyrskyyn.

— Minun pitää eläytyä luopumiseen, petokseen ja vihamielisyyteen. Jotta tunteet ja ajatukset, joita välitän, olisivat aitoja, täytyy kaivaa itsestään esille rakkautta, surua, vihaa ja pettymystä, hän pohtii.

Sillä, että Meriläinen on teologi, ei ole katsojalle suurta merkitystä.

— En usko, että se myöskään painoi ohjaajan vaakakupissa. Minulle itselleni merkitys syntyy sitä kautta, että tekstit ja evankeliumin kertomus ovat henkilökohtaisesti tärkeitä, Meriläinen tuumii.

Työkseen 31-vuotias Meriläinen toimii tutkijana Helsingin yliopiston kirkkohistorian laitoksella. Valmisteilla on väitöskirja Suomen evankelisluterilaisen kirkon toisen maailmansodan jälkeen muilta kirkoilta saamasta kansainvälisestä avusta.

Via Crucis koostuu kahden edellisvuoden tapaan vanhan raamatunkäännöksen evankeliumiteksteistä, Matteus-passion koraaleista ja Mika Waltarin runoista.

Vaellus alkaa Helsingin tuomiokirkon portailta pääsiäislauantaina 22.3. kello 21. Myös pitkäperjantaina 21.3. kello 21.30 alkavaan kenraaliharjoitukseen on vapaa pääsy.

Pauli Juusela
kuva Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook