Sivun toiminnot

Helsingissä julistetaan nyt toivoa

Helsingin seurakuntien syksyllä 2007 alkanut kolmivuotinen Usko toivo rakkaus -kampanja jatkuu nyt toivon teemalla. Kampanja kutsuu ihmisiä pohtimaan kristinuskon keskeistä sisältöä ja osallistumaan seurakuntien pääsiäisajan toimintaan. Kampanjan pääasiallinen kohderyhmä ovat nuoret aikuiset.

— Usko, toivo ja rakkaus eivät ole ihmelääkkeitä elämän tautiin. Mutta uskon vahvasti, että kristillisestä uskosta rakentuu pohja, jonka päälle voi käsitellä mitä tahansa elämän kysymyksiä iästä riippumatta, kiteytti pastori Leena Huovinen kampanjan tiedotustilaisuudessa.

Huovinen toimii korkeakoulupappina ja huippu-urheilijoiden kisapappina. Hänen mukaansa sellaiset kysymykset kuin kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa askarruttavat yhtä lailla hänen kohtaamiaan nuoria aikuisia kuin viisikymppisiä.

Helsingin seurakuntien kampanja rohkaisee ihmisiä keskustelemaan toivosta muun muassa nettisivuillaan. Kampanjaan liittyy myös mainoksia, jotka eivät nyt ole yhtä räväköitä kuin kampanjan ensimmäisessa Usko-osassa. Vaikka toki t-paita, jossa nainen kantaa ristiä orjantappurakruunu päässään saattaa aikaansaada keskustelua.

Projektipäällikkö Päivi Hyvärisen mukaan kampanjan Usko-osuus jakoi mielipiteitä, mutta saavutti tavoitteensa. Nettikeskusteluun on kirjautunut 1200 keskustelijaa ja sinne on jätetty 5000 viestiä.

Nettisivuille jätettiin myös 250 teesiä siitä, millainen kirkon pitäisi olla. Kun palaute analysoidaan, sieltä voi löytyä toiminnalle uutta suuntaa.

— En voi luvata, että koko kirkko muuttuu, mutta pieniä askelia otetaan, Hyvärinen sanoo.

Kampanjan Toivo-osuus tuo verkkosivuille uutta aineistoa, muun muassa blogeja. Sivuilla esitellään myös Jeesuksen persoonaa häntä kuvaavien erilaisten kasvokuvien kautta sekä pohditaan Jeesuksen ristillä lausumien sanojen merkitystä. Syksyllä aloitettu chattipappi-toiminta jatkuu keskiviikkoisin kello 18–21.

Kampanjan verkkosivujen osoite on www.uskotoivorakkaus.fi.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook