Raamatun neljässä evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen viimeisistä hetkistä ristillä. Teksteistä ilmenee, että vielä elämänsä lopussa, kivun keskellä, Jeesus ajatteli toisia.

Voi vain kuvitella, miltä Jeesuksesta tuntui hänen tullessaan Golgatalle. Hänet oli petetty, hylätty ja tuomittu. Häntä oli kidutettu ja näännytetty. Edessä oli kuolema. Silti, kun roomalaiset sotilaat löivät nauloja hänen käsiensä ja jalkojensa läpi, Jeesus ei kironnut kiduttajiaan. Hän oli heistä huolissaan ja rukoili heille anteeksiantoa vedoten siihen, että sotilaat eivät tiedä, mitä tekevät. Sotilaat tottelivat määräyksiä, Jeesus oli heille tuomittu rikollinen.

Sinä päivänä teloitettiin kaksi muutakin rikollisena pidettyä, toinen Jeesuksen oikealle ja toinen vasemmalle puolelle. Sitä ei kerrota, mitä nämä miehet olivat tehneet. Joka tapauksessa heille oli langetettu ankarin mahdollinen tuomio. Toinen näistä rikollisista ei osoittanut katumusta, mutta toinen kääntyi Jeesuksen puoleen. Hän pyysi Jeesusta muistamaan häntä, kun tämä tulee valtakuntaansa. Outo pyyntö miehelle, jolla ei ristillä riippuessaan ollut mitään valtaa ja jonka seuraajat olivat kaikonneet. Jeesus kuitenkin vastasi: "Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa." Hän siis lupasi ensimmäisen taivaspaikan elämänsä pilanneelle rikolliselle.

Vieraan vallan edustajien ja laitapuolen kulkijan lisäksi Jeesus ajatteli ristillä äitiään. Jeesus ei kuitenkaan vain palannut lapsuuden äidinrakkauden muistoihin, vaan kehotti ristin juurelle tullutta opetuslastaan Johannesta huolehtimaan Mariasta kuin omasta äidistään. Jeesus antoi Johannekselle tehtävän, joka olisi sen ajan yhteiskunnassa kuulunut hänelle itselleen.

Jeesuksen ristillä lausumat sanat osoittavat hänen kutsumuksensa aitouden ja rakkautensa ainutkertaisuuden. Jos tämän rakkauden ja armon piiriin pääsevät miehittäjän sotilaat ja tuomitut pahantekijät, miksi emme myös sinä ja minä? Ja jos me olemme ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen seuraajia, onko meidän tehtävämme rakentaa rajoja vai purkaa niitä, tuomita vai armahtaa? Hyvää pääsiäistä Vantaan Laurin lukijoille!