Kuolleet luut
Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra. Hes. 37:5–6
Vuosia sitten sain lahjaksi ristiriipuksen, josta en erityisemmin pitänyt. Se oli liian kaunis minun kaulaani ja minun elämääni. Laitoin sen laatikon pohjalle piiloon.
Tyhjä risti kertoo meille Jumalan rakkaudesta. Se kertoo syntiemme sovituksesta, lunastuksesta ja Jeesuksen riemullisesta ylösnousemisesta. "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Kun ihminen saa kohdata Jeesuksen keskellä elämänsä pimeyttä, kaikki muuttuu. Tulee lihaa luiden ympärille. Tulee Henki tyhjään mieleen ja tyhjään sydämeen. Tulee rakkaus ja ilo. Asiat asettuvat mittasuhteisiinsa. Tapahtuu ihme: kuollut herää eloon!
Monia vuosia minä epäilin Jumalan rakkautta ja pidin ristiriipuksen laatikossa. Eräänä elokuun iltana lähes kolme vuotta sitten toivottomuuteni ja epäuskoni läpi kuitenkin murtauduttiin. "Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on." (Virsi 104)
Avasin laatikon, puhalsin pölyt pois ristiriipuksesta ja laitoin sen kaulaani.
Ensi sunnuntai on pääsiäispäivä. Sen aihe on Kristus on ylösnoussut! Alttarilla on valkoinen liina ja kuusi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 118:15–24, Hoos. 6:1–3 tai Hes. 37:1–14, 1. Kor. 15:12–22 ja Joh. 20:1–10.

