Sivun toiminnot

Mä silmät luon ylös taivaaseen

Pyhäkoulusta monet muistavat laulut. Harva kuitenkaan tietää, kauanko pyhäkouluja on pidetty.

Milloin pidettiin maailman ensimmäinen pyhäkoulu, Seurakuntien Lapsityön Keskuksen pappi Anita Ahtiainen?

— Oikeastaan jokaiselle lapselle se kerta, jolloin hän menee ensimmäistä kertaa elämässään pyhäkouluun, on maailman — eli hänen maailmansa — ensimmäinen. Pyhäkoulun esikuva löytyy juutalaisuudesta. Kun kokoonnuttiin viettämään esimerkiksi pääsiäistä ja syömään yhdessä, lapset saattoivat kysyä, miten ilta poikkeaa jostain muusta illasta. Silloin heille kerrottiin, kuinka kansa kerran vapautui Egyptin orjuudesta. Tärkeä esimerkki pyhäkoulutyölle on tietenkin itse Jeesus, jonka luo lapset saivat tulla hänen siunattavikseen.

Entä kävikö uskonpuhdistajamme Martti Luther lapsena pyhäkoulua?

— Ei hän käynyt ainakaan nykyisen kaltaista pyhäkoulua. Ajattelen kuitenkin, että aikuinen Martti Luther suhtautui ymmärtäväisesti lapsiin ja kävi heidän kanssaan keskusteluja. Varmaan omien kokemustensakin pohjalta hän neuvoi jokaista perheenisää opettamaan kristillisen uskon perusasioita ja rukoilemaan yhdessä perheensä kanssa. Voin hyvin kuvitella, että Lutherin lapset saattoivat kysyä isältään, tietääkö hän kaiken Jumalasta tai pelkääkö joskus. Ensimmäiseen kysymykseen oli vastaus ei, ja toiseen kyllä.

Milloin nykyisen kaltainen pyhäkoulu sai alkunsa?

— 1700-luvun lopulla toimittaja Robert Raikes havahtui Englannissa siihen, millaista lasten elämä oli teollistuvassa yhteiskunnassa. He olivat töissä kuutena päivänä viikossa, ja kun he sunnuntaina viettivät ainoata vapaapäiväänsä, heidän sanottiin vain mellastavan ja remuavan kaduilla. Niinpä Raikes ryhtyi pitämään sunnuntaikoulua kirkossa. Pyhäkoulun ajaksi lapset saivat jättää rääsyiset vaatteensa ja pukeutua puhtaisiin valkoisiin vaatteisiin. Kirkon kauneus ja rauhallinen tunnelma ihmetyttivät lapsia. Sunnuntaikoulussa opetettiin myös lukemaan.

Miten pyhäkoulunpito alkoi Suomessa?

— Uskonpuhdistuksen aatteiden mukaisesti myös Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola oli kiinnostunut lasten opettamisesta. 1600-luvulla piispa Gezelius kirjoitti kirjan Lasten paras tavara, jota luettiin kodeissa.

— 1800-luvun alussa Suomen siirryttyä Venäjän keisarin hallintaan alettiin pitää tärkeänä, että kansan lukutaito yleistyisi ja sivistystaso nousisi. Herätysliikkeet olivat tuolloin uusi, kansaa innostava asia. Papisto ajatteli, että ihmisiä pitäisi jotenkin auttaa suhtautumaan kriittisesti epäterveeseen hurmoksellisuuteen, jota myös esiintyi. Näissä merkeissä herännäispappi Johan Bergh kävi Englannissa tutustumassa pyhäkoulutoimintaan. Hänen vaikutuksestaan pyhäkoulunpito aloitettiin Nurmijärvellä 1830-luvulla.

Mitä pyhäkoululle kuuluu nykyään?

— Pyhäkouluja pidetään edelleen eri puolilla Suomea, ja edelleenkin niissä kerrotaan raamatunkertomuksia ja lauletaan. Laulukirjan nimi on vain muuttunut Lasten virreksi, joka sekin täyttää tänä vuonna jo kaksikymmentä vuotta. Lisäksi pyhäkoulussa myös askarrellaan, leikitään tai piirretään. Omalla tavallaan pyhäkouluperinnettä jatkavat myös seurakuntien päiväkerhot, perhekerhot ja muskaritkin.

— Ajattelen, että tulevaisuudessa koko perhe voisi tulla sunnuntaina viettämään kirkolle aikaa, nauttimaan siellä rauhallisesta tunnelmasta ja kokemaan, että enkeli kulkee vierellä.


Äänestä paras pyhäkoululaulu

Mitä laulua laulettiin silloin, kun isoisoäiti kävi pyhäkoulua ennen sotia? Entä mistä laulusta pitivät pojat silloin, kun isoisä oli alle kymmenvuotias? Äiti muistaa pätkän pariakin pyhäkoululaulua, ja moni lapsi osaa Jumalan kämmenellä.

Etsi oma suosikkisi listalta ja äänestä. Käy kuuntelemassa lauluja. Kuinka moneen lauluun osaat jatkoa? Täydennä listaa omilla lempilauluillasi.

Parasta pyhäkoululaulua voi äänestää joko postikortilla tai netissä Vantaan Laurin ja Vantaan seurakuntien sivuilla. Postikortit lähetetään osoitteeseen Vantaan Lauri, PL 56, 01301 Vantaa.  Äänestysaika on 20.–27.3.

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kolme Lasten virsi –cd-boksia ja kolme Lasten virsikirjaa. Äänestyksen tulokset ja arvonnan voittajat julkistetaan viikolla 14.



Pyhäkoulun historia laulaen

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun Suomen pyhäkoulutoimintaa kehittämään perustettiin valtakunnallinen Pyhäkouluyhdistys, nykyiseltä nimeltään Seurakuntien Lapsityön Keskus. Juhlavuoden kunniaksi ovat Seurakuntien Lapsityön Keskuksen kouluttajat, pappi Anita Ahtiainen ja kanttori Mari Torri-Tuominen, koostaneet pyhäkoulun historiasta laulunäytelmän Laulaa enkelien kanssa.

Näytelmää esittää eri puolilla Suomea hakunilalainen HowManyMothers-yhtye yhdessä paikallisten lapsikuorojen kanssa.

Tiistaina 25.3. klo 19 Laulaa enkelien kanssa -näytelmä tulee Hakunilan kirkkoon, jossa HowManyMothers -yhtyeen kanssa esiintyvät lapsikuorot Kuunloiste ja Aurinkotanssi. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Ulla-Maija Vilmi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook