Halleluja! Halleluja!

Jumala kulkee kunniakujaa!

Riemuitkoon kaikki Jumalan kansa!

Maat, taivaat täyttää hänen kunniansa!

Tie on täynnä huutoa, hälinää.

Tulevaisuus riemuksi repeää

aivan muutaman mutkan takaa.

Toive täyttyy, elämä hymyilee:

varmaan meidät Valtias valitsee,

kun hän parhaita päiviä jakaa!

Ei — hän astuu huutojen ohitse,

hylkytielle, hulluuden kujille,

missä kasvoille syljeksitään.

Riemu kuolee, Jumala hylätään.

Pelkkä pilkka kunniamerkkinään

hän ei kelpaa, ei merkitse mitään.

Yksin hän käy, iskuja peläten,

kunniansa painosta vapisten

luokse lyötyjen, luokse lasten.

Aivan alas tulee hän asumaan,

sinne, missä kaikkea kirotaan,

painaa vaivaiset sydäntään vasten.

Halleluja! Halleluja!

Jumala kulkee kunniakujaa!

Riemuitkoon kaikki Jumalan kansa!

Maat, taivaat täyttää hänen kunniansa!