Sivun toiminnot

HNMKY veti avioliittotyön materiaalinsa pois

Tikkurilan seurakunnan avioliittokoulusta noussut kohu johti siihen, että Helsingin NMKY päätti vetää pois myynnistä kiistellyn Parempi avioliitto -kirjansa. Lisäksi järjestön nettisivuilta poistettiin siellä ollut avioliittotyön materiaali. NMKY:n mukaan vanhentunutta materiaalia ollaan muutenkin uudistamassa.

Vantaalaisen Sari Roman-Lagerspetzin Tikkurilan seurakuntaneuvostolle tekemässä vetoomuksessa pidettiin nyt poistettua materiaalia naisia alistavana ja seksuaalivähemmistöjä syrjivänä.

Naisasialiitto Unioni on vetoomuksen johdosta vedonnut kirkkohallitukseen, että se jakaisi kaikkiin seurakuntiin ohjeistuksen perhe- ja avioliittokoulujen sisällöstä.

Seurakunnan avioliittokoulusta 12 vuoden ajan käytännössä vastanneet HNMKY:n vapaaehtoistyöntekijät Heikki ja Paula Ranssi kiistävät Vantaan Laurille lähettämässään vastineessa HNMKY:n avioliittotyön olevan naista alistavaa. He korostavat sitä, että rakkaussuhteen pahimmat tuholaiset uskottomuus, väkivalta ja alkoholismi on raivattava pois ennen kuin puolisoiden kiintymyssuhdetta voidaan alkaa rakentaa.

Tikkurilan seurakunnan internetsivuilla on käyty aiheesta vilkasta keskustelua. Monet avioliittokoulun käyneet ovat hämmästyneet kritiikistä. Joillekin avioliittokoulu on ollut parisuhteen pelastus. Toisaalta monet ovat olleet huolissaan HNMKY:n materiaalista ja pitävät vetoomusta perusteltuna.

Keskusteluun on osallistunut myös Tikkurilan seurakunnan pastori Kristiina Kartano, joka viime syksynä oli mukana avioliittokoulussa. Hänen mukaansa kurssilla ei ollut esillä naista alistavaa materiaalia, eikä ketään myöskään kehotettu sietämään väkivaltaa avioliitossaan, vaan hakemaan apua. Myöskään naispappeutta ei kurssilla vastustettu. Parempi avioliitto -kirja oli kurssilla myynnissä, mutta sitä ei kukaan ostanut.

kuva Seppo Haavisto
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook