Pöytä on täynnä pajunoksia, silkkipapereita ja piipunrasseja. Punaisia, vihreitä ja keltaisia höyheniä on pöydällä ja tuoleilla, ja osa on leijaillut lattiallekin.

Seitsemänvuotiaat Emilia Rihtniemi ja Eveliina Heinonen askartelevat yhdessä virpomisvarpuja. Iso nippu koristeltuja vitsoja odottaa valmiina maljakossa, ja lisää syntyy koko ajan. Tytöt valitsevat pöydältä uusia koristeita ja kiinnittävät ne pajunoksan ympärille. Pian on valmiina taas yksi iloisen värinen vitsa lisää.

— Nämä on täpläsulkia, Emilia esittelee täplikästä, melkein aidon linnun sulan näköistä koristetta, joka on päässyt pajunoksaan.

Pajut on haettu hyvissä ajoin läheisen pellon reunasta. Tytöt ovat askarrelleet myös keltaisesta kartongista pääsiäistipuja pöydän koristeeksi.

Virpomisvarpujen tekemisestä heillä on kokemusta viime vuodesta. Silloin he kävivät virpomassa sukulaisia.

— Mutta suklaamunat oli ehtineet loppua, ja sain palkaksi rahaa, Eveliina kertoo.

Emilia puolestaan kävi isosiskollaan, jolla on jo oma perhe. Sisko oli onneksi osannut varautua virpojan tuloon. Vuoden aikana Emilian isovelikin on muuttanut omaan kotiin ja tietää nyt myös odottaa virpojaa.

Viimeistely kasvoväreillä

Emilia ja Eveliina ovat hyviä ystäviä. Kun palmusunnuntai koittaa, he sonnustautuvat noidiksi: pukeutuvat pitkiin hameisiin ja huiveihin ja viimeistelevät kasvonsa väreillä. Koristellut oksat kasataan koriin, ja tytöt lähtevät matkaan. Tänä vuonna on tarkoitus mennä virpomaan sukulaisten lisäksi joihinkin lähitaloihin.

— Ensin pitää kysyä, saako virpoa, Emilia tietää.

— Vasta sitten saa aloittaa.

Kaikki eivät ehkä sittenkään pidä virpomisesta tai vieraasta kulttuurista tulleena tiedä siitä vielä, joten tyttöjen mielestä turvallisinta on virpoa kavereita.

Virpominen on ikivanha palmusunnuntain perinne, joka on sodan jälkeen levinnyt Karjalasta koko Suomeen. Palmusunnuntai on saanut nimensä palmunlehvistä, joita kansa levitti tielle Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin. Meillä Pohjolassa paju on ainoana kevääseen heränneenä oksana korvannut palmunlehvän.

Liikkeellä myös Harry Pottereita

Itä-Karjalassa nuoret lähtivät aikaisin palmusunnuntaiaamuna herättämään nukkuvia perheenjäseniä koristelluilla pajunoksilla. Samalla he toivottivat loruillen ja vitsaa heiluttaen terveyttä ja kaikkea hyvää tulevaksi vuodeksi. Tätä kutsuttiin virpomiseksi, ja virvottavalle annettiin virpomisvitsa omaksi.

Palkka virpomisesta haettiin kuitenkin vasta viikon päästä, pääsiäissunnuntaina. Palkkana oli värjättyjä kananmunia tai kokonainen ateria, sillä virpoja saatettiin kutsua vieraaksi pääsiäispöytään. Rahaa voitiin myös antaa, koska virvottava oli usein varakkaampi kuin virpoja.

Läntisessä Suomessa lapset ja nuoret puolestaan pukeutuivat pääsiäislauantaina pikkunoidiksi. Nämä kaksi tapaa ovat vähitellen sekoittuneet, ja nyt virpojat sonnustautuvat kierteleviksi pääsiäisnoidiksi. Pienimmät, varsinkin pojat voivat olla pääsiäispupuja, jotka taas tulevat ruotsalaisesta pääsiäisperinteestä. Viime vuosina on virpojien joukossa nähty liikkuvan myös Harry Pottereita värikkäine vitsoineen.

Suklaamunat paras palkka

Samalla kun virpomistapa on levinnyt ja tullut tunnetuksi, se on muuttunut. Virpomaan ei nykyään lähdetä aivan aamutuimaan, mutta palkka pyydetään heti saman tien. Värjätyt kananmunat ovat vaihtuneet suklaamuniin, ja rahaa annetaan yhä useammin suklaan sijaan.

Emilia ja Eveliina eivät ole kuulleetkaan, että virpomispalkka haettaisiin vasta myöhemmin. Mutta kun heiltä kysyy, mikä on paras virpomispalkka, tytöt vastaavat yhdestä suusta:

— Suklaamunat tietysti!

Virpomisvitsat alkavat olla valmiina. Tytöt lopettavat askartelun ja virpovat nauraen toisiaan. He osaavat virpomislorun ulkoa, mutta harjoittelevat sen vielä kerran läpi:

"Virvon, varvon

tuoreeks, terveeks,

tulevaks vuodeks.

Vitsa sulle

palkka mulle!"

Virpojat ovat liikkeellä palmusunnuntaina 16.3.