Espanjalainen José Leon Rodriguez, 25, seisoo työpaikallaan päiväkodin pihalla Pakkalassa. Kuravesi ja hiekka lätsähtelevät kenkien alla. Vihma ei haittaa pihalla touhuavaa pariakymmentä lasta, joita vanhemmat käyvät juuri näinä hetkinä noutamassa. — Halusin kokea jotain tosi erilaista, Rodriguez pohjustaa syitä hakeutumiselleen vapaaehtoistyöhön Suomeen. Liikunnanopettajaksi valmistuttuaan Rodriguez oli päättänyt nähdä maailmaa. Hän pakkasi laukkunsa Etelä-Espanjan Cordobassa ja matkusti muutaman kuukauden työharjoitteluun ensin Italian Firenzeen ja sitten Lontooseen. Vantaalle hän tuli viime elokuussa.

Suomalaiskoululaisten menestyminen kansainvälisissä oppimistulostutkimuksissa on Rodriguezin mukaan tunnettua Espanjassakin.

— Suomen koulujärjestelmää arvostetaan. Haluan pärjätä kotimaassa kilpailussa opettajanpaikoista, joten ajattelin tämän kokemuksen olevan hyväksi, hän kertoo.

Taskurahaa ja isäntäperhe 

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pariin hän päätyi, koska suomen- ja englanninkielistä päivähoitoa tarjoava Y.E.S.-päiväkoti on mukana EU:n vapaaehtoistyöohjelmassa. Päiväkoti otti Rodriguezin viime syksystä tämän kevään loppupuolelle kestävään pestiin.

EU maksaa European Voluntary Service -ohjelmaan osallistuvien matkakulut, työmatkat ja kielenopetusta. Elämään Suomessa tutustutaan myös leireillä. Vapaaehtoiselle etsitään isäntäperhe, ja hän saa taskurahaa 190 euroa kuukaudessa. Toimintaa organisoi Suomessa Maailmanvaihto-yhdistys.

— Isäntäperheeni asuu Helsingin Jakomäessä. Pidän heistä, Rodriguez kehuu.

Ulkona hengailu on jäänyt vähemmälle

Päiväkodissa Rodriguez voi käyttää liikunnanopettajan koulutustaan parina päivänä viikossa järjestäessään lapsille erilaista liikunnallista ohjelmaa. Muuten päivät kuluvat tyypillisissä päiväkodin töissä aamukymmenestä neljään.

— Autan lapsia pukemisessa ja pelaan, leikin tai syön heidän kanssaan, Rodriguez  kertoo.

Talviliikuntaa nuorimies ei ole vähälumisessa Suomessa päässyt vielä harrastamaan, vaikka se oman maan hiihtokohteista tuttua onkin.

— Lappiin pääsimme muiden vapaaehtoisten kanssa ruskan aikaan, hän kertoo. Rodriguezin vapaa-aika kuluu tavatessa tuttuja. Se harmittaa, ettei Suomessa voi viettää aikaa ulkoilmassa kaduilla samalla tavalla kuin eteläisemmässä ilmastossa.

— Tapaan kuuden, seitsemän muun vapaaehtoisen kanssa yleensä Helsingin keskustassa, hän kertoo.

Vapaaehtoisilla on suomalainen kontaktihenkilö, jonka kanssa myös tavataan. Osa tutuiksi tulleista asuu muualla Suomessa, joten Turku ja Tamperekin on tullut nähtyä. Omin päin Rodriguez on käynyt myös Tallinnassa ja Riiassa.

— Pelkkä taskuraha ei tietenkään riitä kaikkeen, mutta työn korvauksena saa ilmaisen asumisen, ruoat ja matkakortin, hän kertoo.

Ensi kesä jo mielessä

Suomalaisissa Rodriguez on huomannut juuri niitä samoja hassuuksia, joita usein kuulee päiviteltävän.

— Autiollekaan kadulle ei kukaan astu punaisen valon palaessa suojatiellä.

— Sekin on tietysti hyvä, ettei toisten päälle aina puhuta, mutta joskus on kyllä liian hiljaista, Rodriguez pohtii.

Espanjasta hän kertoo kaipaavansa sitä, että ihmiset koskettavat toisiaan spontaanimmin. Poskisuudelmat ovat jääneet täällä vähiin.

— Ei Suomi kuitenkaan mikään hirveä shokki ollut, sillä olen matkustellut muutenkin.

Pidän Firenzeä ja Lontoota melko samankaltaisina paikkoina tähän verrattuna, hän sanoo illan hämärtyessä ja hiljetessä Backaksen kartanon maisemissa.

— Toisaalta tämä on myös tosi erilaista.

Ensi kesä mietityttää Rodriguezia.

— Kaikki ovat sanoneet pimeän talven aikana, että odota, kun tulee huhti–toukokuu. Minun pitäisi lähteä silloin. Haluaisin kuitenkin jäädä tänne kesäksikin töihin, hän suunnittelee.