Sivun toiminnot

Yleisluovuttaja

Yleisluovuttaja on henkilö, joka sen lisäksi, että tiedostaa korvaamattomuutensa veripalvelussa, elää enimmäkseen muiden ihmisten mielissä. Aivan kuten joutomies, joka muistetaan aina silloin, kun tarvitaan kantoapua, nostoapua, muuttoapua, apua remonttiin tai kissanhoitoapua heinäkuussa.

Yleisluovuttaja on alati hyväntuulinen ja pirteänraikas kuin minttupastilli. Hän jakelee itseään auliisti ilopilleriksi apeille lähimmäisilleen, jotka tarvitsevat hengenkohotusta lannistuneella taipaleellaan. Yleisluovuttaja kannustaa koitoksissa, kestää kiukutteluissa, tukee vastoinkäymisissä, luo ilmapiiriä ja ennen kaikkea kantaa harteillaan toisten ihmisten mielialat saaden ympäristön kannat kattoon.

Vaikka yleisluovuttajasta on moneksi, kerran hänkin luovuttaa: hetkellä jolloin askin pohjalta kaivetaan vihoviimeinen liiskaantunut pastilli ennen kuin tyhjä rasia nakataan käyttökelvottomana pientareen routaan. Miten hyvä onkaan luovuttaa, yleisluovuttaja silloin huokaa, olla, tyhjää täynnä.

Katri Tapola — Virpi Talvitie
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...