Sivun toiminnot

Muuttukaa, uudistukaa!

Näin ei voi jatkua! Minun todellakin täytyy muuttaa elämääni! Tällaista puhisen ja vakuuttelen itselleni stressikausina, kun elämän palaset tökkäävät yhtä aikaa liki niin, että jään puristuksiin erilaisten vaatimusten väliin.

Stressin hellitettyä huomaan, etten vakuutteluista huolimatta muuttanut mitään. Olen tottunut hahmottamaan elämääni ja identiteettiäni liian suuren palamäärän ja keskenään yhteen sopimattomien palojen varassa. Koska muutos sekoittaisi pelin, mukaudun totuttuihin uomiin ja vedän vain henkeä ennen palasten seuraavaa hyökkäystä.

Minulle on jankutettu, että muutos lähtee ihmisestä itsestään. Olen ihastellut hengellisten opettajien ohjeita, jotka osoittavat tietä eheään elämään. Uskon myös, että Roomalaiskirjeen 12. luku on hyvällä asialla varoittaessaan mukautumasta tämän maailman menoon ja haastaessaan: "Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne."

Kehotukset jättävät minut kuitenkin ymmälleni. Mieleni ei pääse sekavan ja täyteen tupatun elämäni ulkopuolelle joksikin erilliseksi muutosvoimaksi siivoamaan pois turhaa stressiä aiheuttavia palasia. Päinvastoin olen noista paloista riippuvainen enkä siksi henno luopua niistä.

Monta kertaa mukautumiseen sortuneena minun on tunnustettava, että olen sidottu omaan muutosvastarintaani. On pakko rukoilla, jos uskallan: "Jumala, saat totta vie muuttaa minut!"

Mari Stenlund
kuva Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook