On se Raamattu voimassa
Se, että me teemme toisin kuin elämän ohjekirja Raamattu opettaa, ei poista Jumalan voimaa Raamatusta. Ei se, eikä mikään muukaan. Me tottelemattomina emme ole voimassa raamatullisesti.
Niin kuin nimimerkki Kalervo oikein sanoi (VL 28.2.), Raamatun kokonaisuus kertoo anteeksiantamuksesta ja armos-ta juuri meille, jotka emme Raamatun lakia täytä. Sen täytti jo puolestamme Jeesus, maksoi noista virheistämme, joita emme tottelemattomuudessamme pysty maksamaan.
Raamattu pöydälläni on kuin talo. Vanha testamentti on sen pohjakerros, perustus. Asumme Uudessa testamentissa, siinä yläkerrassa. Siinäkin on paljon asioita, joissa en pärjää, mutta koska vuokrani on jo maksettu, en enää tuijota epäkohtiin ja toistenkaan tekemättä jättämisiin.
Iloitaan tänään, että Raamattu on meille voimassa. Vahingokseen he sen hylkäävät, jotka luulevat, ettei Jumala ole voimassa.

