Sivun toiminnot

Avustajia vammaisille

Arvoisat lehden lukijat, allekirjoittakaa vetoomus vaikeavammaisten henkilökohtaisen avustajan subjektiivisen oikeuden saamiseksi.

Olen itse vaikeasti heikkonäköinen lohjalainen perheellinen mies. Näköni heikkeni noin viisi vuotta sitten niin paljon, että jouduin siirtymään työkyvyttömyyseläkkeelle. Liikkuessani käytän valkoista keppiä apuvälineenäni ja nyt olen opaskoirajonossa ja saan opaskoiran vuoden 2009 aikana.

Opaskoirasta on erittäin paljon hyötyä liikkumisessa, mutta se ei auta kauppojen ja virastojen asioinneissa, näihin apu olisi henkilökohtainen avustaja. Henkilökohtainen avustaja on tarveharkintainen eli kuntien sosiaalityöntekijät saavat sen antamisesta päättää, mistä syystä kaikki eivät sitä saa vaikka tarvitsisivatkin.

Itse mietin kaupungille hakemuksen sisään jättämistä. Samaan aikaan alkoi tämä Itsenäisyyttä vammaisille –projekti, joka on tuki kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän lakialoitteelle. Eduskuntavaalikampanjoiden aikana Timo Soini oli ainut puolueenjohtaja, joka otti asian esille.

Nyt kun asiasta on lakialoite ja sen tukemiseksi vetoomus, niin pyydänkin sen allekirjoittamaan osoitteessa www.itsenaisyysvammaisille.fi. Allekirjoituksia oli juttua kirjoittaessani jo reilut 21000 ja lisää tarvitaan.

Jarko Jokinen
eläkeläinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook