Kuinka lipas täyttyi?
Partiolaiset keräsivät lauantaina 1.3. Myyrmannissa rahaa yhteisvastuukeräykseen. Puolen päivän aikaan keräyslippaiden kanssa olivat liikkeellä kartanopartiolaiset Seutulasta.
Sanni Haapanen, 9
Millä mielellä lähdit liikkeelle?
— Olin luistelukisoissa, kun äiti kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä keräämään rahaa yhteisvastuulle. Olin heti valmis. Viime vuonnakin olin kerääjänä Myyrmannissa.
Millaista oli olla keräämässä?
— Liikuin ensin kahden muun kerääjän kanssa Myyrmannin toisessa kerroksessa. Sitten olimme ensimmäisessä kerroksessa liukuportaiden vieressä. Ne, jotka antoivat rahaa, näyttivät minun mielestäni iloisilta. Jotkut sanoivat, että teette tosi hyvää työtä. Kun joku kysyi, minne rahat menevät, kerääjäkaverini kertoi, että vammaisten työllistämiseen. Ihmiset eivät kyllä kyselleet paljon keräyksestä.
Pisteillä 1–5, kuinka keräys onnistui?
— Annan 5+ pistettä. Kerääminen oli mukavaa, ja ihmiset olivat iloisia. Autan mielelläni tällaisessa, jos kerran voin.
Niko Saarinen, 9
Millä mielellä lähdit liikkeelle?
— Kun sain partiossa lapun asiasta, lupauduin heti. Aamupäivällä ennen kuin tulin keräämään olin jo kaupoissa. Sitten minua väsytti niin, etten millään olisi jaksanut tulla ja vielä seisoa ja kävellä.
Millaista oli olla keräämässä?
— Meidän vuoro alkoi kello 11.30 ja kesti puolitoista tuntia. Liikuimme kolmen hengen ryhmässä Citymarketin kärryjen luona ja Citymarketin ja R-kioskin välissä. Keräsimme lippailla, ja sain aika paljon rahaa. Jos joku olisi kysynyt, olisin voinut kertoa, että rahat menevät yhteen Afrikan maahan ja siihen, että kehitysvammaiset saisivat töitä.
Pisteillä 1–5, kuinka keräys onnistui?
— Annan 4+ pistettä. Kerääminen oli hauskaa, voin tulla uudestaankin. Tämä oli minulle nyt jo toinen kerta, olin täällä viime vuonnakin.
Maaria Tiainen, 45
Millä mielellä lähdit liikkeelle?
— Yhteisvastuukeräys on Kartanopartiossa jo vuosia jatkunut perinne. Kun kerroin tämänvuotisesta keräyksestä ja jaoin tiedotteet, lauman jäsenet olivat tosi innoissaan. Heitä ei tarvinnut ryhtyä motivoimaan kerääjiksi.
Millaista oli olla keräämässä?
— En itse kerännyt, vaan olin kahden kerääjäryhmän apuna ja seilasin niiden väliä edestakaisin. Jotkut halusivat antaa ryhmän jokaisen kolmen kerääjän lippaaseen jotakin. Naiset taisivat antaa useammin kuin miehet. Naisia oli liikkeellä enemmän, ja perheissä työnjako meni niin, että keräykset olivat äidin vastuulla.
Pisteillä 1–5, kuinka keräys onnistui?
— Annan 5 pistettä hyvästä kokemuksesta. Tässä pääsee näkemään, että on keinoja auttaa toisia. Tämä sopii hyvin partiolaisille.

