Monisanainen laulu alkaa kuulua pään sisällä viisi–kuusikymmentäluvuilla syntyneillä, kun mainitaan nimi Mikko Perkoila. Mahdottomasti sanoja nopeasti peräkkäin.

Oikeaan osuu. Perkoilan ura levyttävänä lauluntekijänä on kestänyt jo 30 vuotta. Nuoruudessaan hän lauloi poliittisessa laululiikkeessä ja ensimmäinen soololevy on vuodelta 1980. Nykyisin Perkoila tekee lauluja ja esiintyy trubaduurina useimmiten lapsille, mutta myös aikuismusiikkia syntyy.

— Alun perin olen saanut mainetta yhteiskuntaa kommentoivalla musiikilla, jossa on vinoa huumoria. Mutta myös lastenlaulut kertovat elämän ilmiöistä huumorilla, sanoo mies itse.

Kouluesiintymisiä ja kissanristiäisiä

Esiintymisareenana järvenpääläisellä Perkoilalla ei ole vain pääkaupunkiseutu, vaan koko Suomi. Häntä pyydetään esiintymään kouluille, päiväkoteihin ja erilaisiin tapahtumiin, mutta yhtä hyvin firmojen juhliin, harjannostajaisiin ja yksityisiin "kissanristiäisiin". Kuppiloissa häntä ei useinkaan näe.

— Esiinnyn vähemmän ravintoloissa, koska en viitsi valvoa. Mutta niihinkin menen, jos saadaan aikataulut järjesteltyä niin, ettei tarvitse kovin myöhään esiintyä.

Mieluiten Perkoila laulaa yleisölle, joka on utelias ja asennoitunut kuuntelemaan. Kuuntelijoiden iällä ei ole väliä — lastenlaulut uppoavat jossain tilanteessa hyvin aikuisillekin.

Yleensä Perkoila esiintyy yksin kitaran säestyksellä, mukana itsetehtyjä soittimia. Toisinaan hän esiintyy Kennel-bändin kanssa.

Sählypallo soittimeksi

Mikko Perkoila myös rakentaa soittimia. Hänen käsissään syntyy kantele, jouhikko, huilu tai pilli. Perinnesoittimien ohella valmistuu jos minkälaisia kummallisia uusiosoittimia.

— Soittimien teko alkoi sattumalta, se vain vei mukanaan, koska olen aina tykännyt käsillä tekemisestä. Kaverit perustivat aikoinaan Keski-Suomeen soitinverstaan, jossa opettelin soittimien tekoa. Nykyisin se on osa elämää: välillä teen musiikkia ja välillä työskentelen verstaalla.

Perkoila myös opettaa soittimien tekoa. Soitintyöpaja-kurssit sopivat hyvin koulujen ja päiväkotien henkilökuntien sekä nuorisotyöntekijöiden lisäkoulutukseksi. Kursseilla tehdään luonnon- ja uusiomateriaaleista soittimia, joilla on mielenkiintoisia nimiä, esimerkiksi suhistuspuu, lepenelaudat tai sadekeppi.

— Uusiosoitinten tekeminen on luovaa ideointia. Se on tavallaan sattumaa, että vastaan tulee joku houkutteleva esine, joka sanoo että "minusta tulee soitin", sanoo Perkoila naurahtaen.

Yllättävin Perkoilaa vastaan tullut esine, joka halusi soittimeksi, on sählypallo. Siihen liittyy tarina.

— Olin Mosambikissa opettamassa soittimien tekoa. Siellä materiaa on vähän eli käytetään sitä, mitä sattuu löytymään — niin kuin on perinteisesti aina tehty. Näin siellä pyöreästä hedelmästä tehdyn soittimen. Sovelsin näkemääni ja tein sählypallosta okariinan eli astiahuilun.

Afrikasta Perkoilalle tulee mieleen ero, joka meillä kaiken kyllyyden keskellä elävillä ja köyhissä oloissa elävillä on.

— Meidän kaikkien tulisi ottaa oppia asenteesta, joka mosambikilaisilla on. Siellä jaksetaan olla iloisia puutteesta huolimatta.

Kansanmusiikki in, ooppera out

Ammattimuusikko Mikko Perkoilasta tuli kuin vahingossa. Hänellä ei ollut tietoista kunnianhimoa musiikin tekemisessä. Nuorena hän teki huvikseen biisejä, ja sitten häntä pyydettiin tekemään levy. Historian opiskelu ja tutkijan ura jäivät taakse, kun musiikki kuljetti eteenpäin.

Kansanmusiikki, hyvä rock, moderni konserttimusiikki ja niin sanottu vanha musiikki — barokista taaksepäin — ovat Perkoilan mieleen. Säveltäjä Arvo Pärtin hän mainitsee nimeltä suosikikseen.

— Ooppera ei minulle oikein toimi. Olen kyllä käynyt oopperassa, mutta minä pidän enemmän pienillä elementeillä tekemisestä.

— Musiikki on kaiken kaikkiaan se, minkä varassa elelen. Lauluntekijänä minulla on oikeus sanoa omia mielipiteitäni, ja jotkut vielä kuuntelevat niitä. Vaikka joskus tuntuu, että onko enää sanottavaa, niin sitten huomaa, että ehkä kuitenkin.

Trubaduuri Mikko Perkoila yhteisvastuutapahtumassa su 2.3. klo 15.30 Pointissa, Hagelstamintie 1