Saaliina Matti
Matti Nykänen päätyi ristille, kun hänen uransa mäkihyppääjänä alkoi olla ohi. Idea oli julkkiskuvaajana tunnetun Olavi Kaskisuon. Elämäkerrassaan Poppareita, sankareita ja kaunottaria (Minerva 2006) Kaskisuo kertoo kysäisseensä Matilta: "Suostuisitko roikkumaan ristillä?". Hän oli pelännyt, että Matti vetää turpaan, mutta Matti olikin vastannut, että mikäs siinä.
Aikoinaan pahennusta herättänyt kuva julkaistiin Nykypostin kannessa, nyt se on esillä Valokuvataiteen museossa Lehtikuvan saaliit ja saalistajat –näyttelyssä. Kuvaajien saaliiksi on päätynyt muitakin tuttuja kasvoja, kuten elämän kuluttamia suosikkilaulajia Olavi Virrasta Juiceen tai hikisinä ja euforisina keikan jälkeen pukuhuoneessa kuvattuja musiikin vientivaltteja Leif Segerstamista Ville Valoon.
Julkkisten lisäksi lehtikuvaajat ovat jahdanneet myös uutisia. Valokuvan voima ja puhuttelevuus näkyy erityisen hyvin kansallisten tragedioiden uutisoinnissa. Siellä ne ovat yhdellä seinällä: Lapua, Mikkeli, Estonia, Jokela.
Lehtikuvan saaliit ja saalistajat 18.5. saakka Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä (Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G)

