Kustannustoimittaja Antti Valkaman työhuone Tammella on melkein yhtä pieni kuin japanilaisen kapselihotellin lokerot, mutta mies näyttää viihtyvän poterossaan oikein hyvin. Seurana Valkamalla on hyllymetrien pituudelta mangaa, japanilaista sarjakuvaa. Kirjat ovat kansiltaan kirkkaan värisiä ja kooltaan Aku Ankan taskukirjan suuruisista aina puhelinluetteloa paksumpiin järkäleisiin.

— Sarjakuva on Japanissa valtamediaa ja sillä on pitemmät perinteet kuin länsimaissa. Sitä lukevat lähes kaiken ikäiset, Valkama kertoo.

Sarjakuvat ovat halpaa joka paikan kulutustavaraa. Niitä painetaan useimmiten huokealle paperille, ellei kyse ole kirjahyllyyn tarkoitetuista laadukkaammista versioista. Puhelinluettelon paksuiset opuksetkin ovat sen verran kevyitä, että niitä voi selailla vaikka metron käytävällä.

— Kustantajat lähettävät kirjoja tänne, ja tehtäväni on arvioida, mitä sarjoja voisimme kääntää suomeksi, Valkama selostaa.

Lisäksi hän toimittaa ja kääntää sarjakuvia ja pitää yhteyttä japanilaisiin kustantajiin.

Lähetyslapsuus poiki töitä

Sarjakuvien lukeminen alkuperäiskielellä ei tuota Antti Valkamalle vaikeuksia, sillä hän on asunut Japanissa 3-vuotiaasta lukioikäiseksi asti. Välillä perhe oli lyhyempiä aikoja Suomessa.

Valkaman vanhemmat toimivat Japanissa lähetystyöntekijöinä. Kolme veljestä ja sisko asuivat paitsi kotikaupungissa Tokushimassa, myös Japanin suomalaisella koululla Jasukolla. Koulumatkaa Tokion lähelle kertyi eteläisemmältä Shikokun saarelta parisataa kilometriä. Sisäoppilaitos majoitti useita muitakin Japanissa työskentelevien vanhempien lapsia.

Lukioon Antti Valkama päätyi Hämeenlinnaan, mutta palasi vielä ylioppilasjuhlien jälkeen koululleen vapaaehtoiseksi avustajaksi vuoden ajaksi.

— Nykyään suomalaisia lapsiperheitä on lähetteinäkin Japanissa vähemmän, joten koulu lopetettiin 2003, hän kertoo haikeana.

1960-luvulla perustettu koulu oli suurimmillaan Valkaman koulutien alkutaipaleella 1980-luvun puolivälissä. Silloin sitä kävi nelisenkymmentä oppilasta. Toimintaa jatkavat nyt esikoulu ja kansainvälinen ala-aste, joissa saa opetusta suomeksi, englanniksi ja japaniksi.

Valkaman päätyminen sarjakuvien pariin oli lapsuuden harrastuksen jatkamista. 34-vuotias perheenisä vaikuttaa silminnähden innostuneelta työstään. Varsinaiselta koulutukseltaan hän on viittä vaille teologi.

— Veli näki muistaakseni yliopistolla ilmoituksen, jossa haettiin freelancer-kääntäjiä japanilaisille sarjakuville, hän taustoittaa vuonna 2003 alkanutta pestiään.

Jo pienenä Dragon Ball –sarjakuvia lukenut mies sopi kuin nenä päähän Tammen mangatiimiin. Japanilaisen kulttuurin keskellä elänyt pystyy ymmärtämään myös niitä kielen merkitysvivahteita, joita Japanissa vähemmän aikaa vieraillut ulkomaalainen ei ole ehtinyt sisäistää.

Miltä kotona tuntuu asua?

— Kun pienenä kävimme lomilla Suomessa, mummot kysyivät aina, miltä siellä Japanissa tuntuu asua. Se jäi mieleen hassuna kysymyksenä. Miltä ihmisestä nyt yleensä tuntuu asua kotonaan? Valkama muistelee.

Hän sanoo pitävänsä kovasti entisestä kotimaastaan, joka on jättänyt kasvattiinsa oman jälkensä. Valkama sanoo arvostavansa "pidättyvyyttä tunteiden ilmaisussa ja peruskohteliaisuutta". Toisaalta samoja piirteitä on myös suomalaisessa tavassa olla.

— Pidän siitä, ettei täälläkään halailla ensituttavuuksia, Valkama naurahtaa.

Kulttuurien erilaisuuteen hän on törmännyt alkoholiasioissa.

— Kerran, uudenvuoden yönä, tapasin Japanissa kadulla humalassa olevan miehen. Tietysti heitä näkee enemmän, jos sattuu vilkkaammille paikoille, Valkama otaksuu.

Valkama on käynyt Japanissa viimeksi vuonna 1999. Hän haikailee takaisin aina välillä.

— Kaipaan toisinaan entistä tunnelmaa, ruokaa ja vaikka sitä, että voisi lukea enemmän mangoja. Toisaalta kaipausta ei voi konkretisoida, enkä usko, että Japanissa olisi juuri samanlaista sitten, kun sinne menisi, hän pohtii.

Japanilaista ruokaa Valkama ei kotonaan juuri tee. Riisinkeitin on kyllä käytössä useammin kuin perunakattila, japanilaista ravintolaakaan Hämeenlinnasta kun ei löydy.

— Mutta ostan japanilaisen ruoan kaupasta nuudelivalmispakkauksia töihin.

Kielitaito pysyy elävänä työnkin puolesta, sillä sarjakuvien kääntämisen lisäksi Valkama opettaa japania Vanajaveden opistossa. Siellä lähes kaikki opiskelijat harrastavat Japanin kulttuuria, usein myös mangaa.

Mangalla on pitkät perinteet

Japanin sana manga tarkoittaa "sutaistuja kuvia". Sarjakuva alkoi tulla yhteiskunnassa arvostetuksi ilmaisuvälineeksi jo 1800-luvun lopulla.

Japanilaisessa visuaalisessa kulttuurissa sarjakuvaa on totuttu näkemään paitsi viihteessä, myös kouluopetuksessa. Kolmasosa kirjakaupoissa myytävistä kirjoista voi olla mangaa. Hinnat ovat edullisia: lähes tuhatsivuinen paperijärkäle maksaa kolmisen euroa.

Mangaa onkin useaa eri lajia: lasten satuja, romanttisia novellitarinoita, scifiä, historiallisia kertomuksia ja aikuisviihdettä. Suomeksi käännetään useimmiten nuorimmille lukijoille tarkoitettua mangaa. Kuten Japanissakin, sarjakuva seuraa usein television animaatiosarjan vanavedessä.

Suomessa manga vetoaa eniten 10–14-vuotiaisiin poikiin, joiden ensikosketus japanilaiseen sarjakuvaan on syntynyt animaatiosarjojen, esimerkiksi Pokemonin tai Dragon Ballin myötä. Myös tyttöjen kiinnostus japanilaista sarjakuvaa kohtaan on ollut nousussa. Helsingin keskustassa voi törmätä ryhmiin sarjakuvahahmoiksi pukeutuneita tyttöjä. Harrastusta kutsutaan nimellä cosplay.

Kirjallisuutta:

Paul Gravett: Manga: 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa. Otava 2005.

Olavi K. Fält, Kai Nieminen, Anna Tuovinen ja Ilmari Vesterinen: Japanin kulttuuri. Otava 1994.

Jari Lehtinen, Janne Kemppi ja Outi Vanamo: Mangan mestarit. BTJ Kustannus 2007.