Sivun toiminnot

Koti, yksityisauto, taksi

Koteja pitää olla, vaikkei niissä asutakaan. Kodeissa kuitenkin säilytetään plasmatelevisioita, induktioliesiä ynnä muuta kodintekniikkaa, joten ne eivät ole turhia. Tavaroilla ei olisi säilytyspaikkaa ilman koteja.

Perheet eivät asu kodeissa, koska perheet asuvat autoissa. Jos perheellä on vain yksi auto, sillä ajetaan edestakaisin ja poimitaan perheenjäseniä kyytiin eri noutopisteistä sekä tipautellaan heitä eri jättöpisteisiin. Jos perheellä on kaksi autoa, perheen kaksi täysi-ikäistä henkilöä voivat ajaa joko vuorotellen tai yhtä aikaa edestakaisin.

On myös mahdollista käyttää tilausautoa, mikäli perheen täysi-ikäiset ovat muussa menossa. Taksi kyyditsee kätevästi jälkikasvua iltaharrastuksiin ja takaisin. Joskus taksi ja perheen oma auto saattavat hurauttaa vastakkain. Silloin voi vilkuttaa, vaikkei vilkutusta kukaan ehdikään huomata. Kun perheet asuvat eri autoissa vältytään ihmissuhdesotkulta ja ajatukset pysyvät varmassa tallessa oman pään sisällä. Tavaratkin säilyvät hyvin paikoillaan.

Katri Tapola — Virpi Talvitie
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...