Sivun toiminnot

Lavastaja löysi värikkään Vantaan

Risto Räppääjän kotikonnut ovat nyt Kartanonkoskella.

Käydessäni Kartanonkoskella ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, tuli fiilis, että asuinaluehan on täydellinen lastenelokuvan kuvaus-paikka, elokuvalavastaja Minna Santakari kertoo.

Kartanonkoski näyttelee värikylläistä ja tunnelmallista osaa uudessa Risto Räppääjä -musiikkielokuvassa.

Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan suosittuun kirjasarjaan kymmenenvuotiaan pojan seikkailuista. Tarinassa Risto tutustuu kommellusten kautta naapuriin muuttaneeseen Nelliin ja ratkaisee tämän kanssa Pakastaja-Elvin salaisuuden. Elokuvan on ohjannut Mari Rantasila.

Kuvauksia myös Kaivokselassa ja Tikkurilassa

Helsinkiläislavastajan kiinnostuksen herätti Kartanonkoskesta ja sen ruotsalaisarkkitehdista Erika Wörmanista tehty lehtijuttu. Uusvanhalla, vehreällä asuinalueella yhdistyvät Santakarin mielestä monet elokuvassa tärkeät asiat.

— Siellä oli hyvä tehdä elokuvaa, jossa naapuruus ja yhteisöllisyys ovat oleellisia, hän sanoo.

Kartanonkoskelaiset suhtautuivat Illenpuiston ympärillä häärivään kuvausryhmään ystävällisesti.

Risto Räppääjän kotitaloksi valittiin Lähettilääntie 5, jonka asukkaat näkivät elokuvantekoa lähietäisyydeltä.

— Monet olisivat päästäneet kotiinsa kuvaamaan, mutta Riston ja Nellin kodit rakennettiin käytännön syistä lavasteina studioon. Riston kodin parvekkeella tapahtuvat kohtaukset kuvattiin aidolla paikalla Kartanonkoskella, Santakari kertoo.

Muita tärkeitä tapahtumapaikkoja lähistöllä ovat puiston huvimaja ja liikenneympyrä, jossa Risto Räppääjän hyytävä sukulaismamselli Pakastaja-Elvi viilettää jäänsinisellä kääpiöautollaan.

Yhtenä kuvauspaikkana Vantaalla oli myös porraskäytävä Kaivokselassa. Studioon lavastetut kohtaukset kuvattiin Tikkurilassa. Sieltä löytyi hyvä ja edullinen varastohalli. Niissä suomalaiset elokuvat usein tehdään, sillä suuria studioita ei juuri ole.

— Suomessa elokuvien tuotantoon on käytössä niin vähän rahaa että kaikessa pyritään säästämään, Santakari kertoo.

Pieni budjetti vaati luovuutta

Suomesta ei myöskään löydy elokuvien tarpeiston keskusvarastoa, joten elokuvaväki saa käyttää luovuuttaan huonekalujen ja muun rekvisiitan hankkimisessa kuhunkin tuotantoon. Risto Räppääjän kotimiljöön huonekalut ja muut tavarat löydettiin lähiseutujen kierrätyskeskuksista, suurimmaksi osaksi Tikkurilasta ja Helsingin Kyläsaaresta.

— Kiersimme rekvisitöörien kanssa eri kierrätyskeskuksissa kymmeniä kertoja. Piti tarkistaa päivän tilanne, lavastaja kertoo.

Elokuvaa varten huonekaluja maalattiin, putsattiin ja öljyttiin. Tulos on moni-ilmeinen ja sopivasti hassukin.

— Lapsillekin on hauskaa näyttää vanhanaikaisia, pitkän elinkaaren tavaroita, huomauttaa Santakari, joka on lavastanut myös useita historiaan sijoittuvia elokuvia.

Elokuvan valmistuttua huonekalut palasivat kierrätyskeskuksiin. Omia tavaroitaan Santakari ei tällä kertaa käyttänyt. Sen sijaan tuttujen lasten piirustukset kylläkin päätyivät Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään elokuvakoteihin.

— Ne ovat niin aitoja ja upeita. Jos aikuinen yrittää piirtää sellaisia, se paljastuu heti, 9-vuotiaan tytön äiti nauraa.

Risto Räppääjä -elokuvan ensi-ilta on pe 15.2.

Anna Tiittanen
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Tapahtumia
Syötettä ei ole saatavilla.
Facebook