Sivun toiminnot

Kuuluuko paastonaikana paastota?

Rekolan kirkon messussa sai tuhka­keskiviikkona 6.2. halutessaan otsaansa tuhkaristin.

Heidi Mattila, 21

Mitä paastonaika merkitsee sinulle?

— Ajatus paastonajasta, ja varsinkin omasta paastoamisesta, on vielä vähän vaiheessa. Viime vuonna paastosin 40 päivää irc-galleriasta. Tärkeätä on tietenkin lukea Raamattua. Yritän lukea järjestyksessä, mutta olen niin impulsiivinen, että alan usein lukea jostakin selaillessa auenneesta kohdasta.

Mitä tuhkamessussa tapahtui?

— Olen asunut Rekolassa syksystä, ja kämppis huomasi lehdestä tämän messun. Olin tässä kirkossa ensimmäistä kertaa; olen käynyt enemmän kristillisten järjestöjen nuortenilloissa Helsingissä. Tuhkaristin saaminen otsaan oli vaikuttava kokemus.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 4,5 pistettä. Messu oli mukava. Olisin toivonut enemmän yhteislaulua. Pimeästä sisään astuessani odotin, että kirkkosali olisi ollut hämärämpi ja tunnelmallisempi.

Annukka Pietarinen, 54

Mitä paastonaika merkitsee sinulle?

— Jotkut tuttuni ovat paastonneet, mutta eivät kai paastonaikana. Olen ajatellut, ettei paasto ole minua varten, että se on enemmän ortodoksiseen kirkkoon kuuluva asia. Sain pohdittavaa, kun kirkkoherra Mikko Matikainen nosti esiin paaston hengellisen puolen, jostakin luopumisen.

Mitä tuhkamessussa tapahtui?

— Vuorovaikutus toimi. Tuhkaristi, tuhkan käyttäminen katumuksen merkkinä, oli minulle aivan uusia asia. Oli hyvä, että virret olivat vähän uudempia, eivätkä aivan tutuimpia.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 5–. Ne tulevat saarnasta, joka herätti ajatuksen siitä, että paasto kuuluu myös luterilaisten elämään. Aloin pohtia, voisinko minäkin tehdä jotain konkreettista. Saarnassa käytetty mielikuva kiikarikivääristä oli minulle vieras.

Mikko Matikainen, 38

Mitä paastonaika merkitsee sinulle?

— Yhteinen messu oli hyvä aloitus paastonajalle. Paastoamiseen kuuluu sekä ulkoinen että sisäinen puoli. Voin koetella sydäntäni Jumalan sanan avulla, ja jos yritän muuttaa jotakin ja tehdä parannusta, sen pitäisi tietenkin näkyä elämässä, sanoissa ja teoissa.

Mitä tuhkamessussa tapahtui?

— Erityistä oli tuhkaristin piirtäminen otsaan. Se jatkaa vanhaa perinnettä: kun ihminen järkyttyi tai pelästyi omia syntejään, hän saattoi ripotella tuhkaa päälleen ja pukeutua säkkiin katumuksen merkiksi. Yksilön sijasta koko yhteisö saattoi katua ja pyytää anteeksiantoa Jumalalta.

Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?

— Annan 5-. Messussa oli hyvä olla. Musiikkipuoli oli upea kanttori Sirkku-Liisa Niemen ja kirkkokuoron ansiosta. Miinus tulee itselleni.

Ulla-Maija Vilmi
kuvat Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...