Äärihindut vainoavat kristittyjä Intiassa
Intiassa kristityt joutuivat viime vuonna äärihindujen vihanpurkausten kohteeksi. Maassa raportoitiin vuoden aikana yli 1000 hyökkäystä kristittyjä kohtaan, joukossa useita murhia. Tämä on enemmän kuin koskaan Intian itsenäisyyden aikana.
Orissan osavaltion Kandhamalin piirikunnassa hyökkäykset muuttuivat joulun alla suoranaiseksi vainoksi. Ainakin 730 kotia ja 95 kirkkoa poltettiin ja Intian kristittyjen neuvoston mukaan neljä kristittyä surmattiin. Kristittyjä on myös sen jälkeen painostettu kuoleman uhalla luopumaan uskostaan.
Luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja katolisen kirkon piispa Józef Wróbel ovat vedonneet pääministeri Matti Vanhaseen, että hän puuttuisi väkivalta-aaltoon ensi lauantain Intian matkallaan. Vetoomuksen vastaanottanut Vanhanen pitää Orissan tilannetta vakavana.
Vantaan Vaaralassa pidetyissä kotiseuroissa vieraillut pastori Seppo Myyry tuntee Orissan tilanteen. Hän on ollut työssä vainottuja kristittyjä tukevassa Stefanus-lähetyksessä, joka on ollut organisoimassa vetoomusta. Järjestö avustaa Orissassa toimivaa kristillistä orpokotia, jossa Myyry on vieraillut viimeksi tammikuussa 2006.
— Myös orpokoti, jossa on yli sata lasta, vaurioitui hyökkäyksessä, Myyry kertoo.
Hänen mukaansa kristinusko kiinnostaa Intian köyhintä väestönosaa, alakasteihin kuuluvia, kastittomia ja vuoristoheimoja, koska kristinusko tuo heille toivoa. Kristityt ovat Intiassa pieni 2,4 prosentin vähemmistö, mutta kun heidän määränsä on kasvussa, se suututtaa äärihinduja.
— Tavallisten hindujen kanssa ei ole ongelmia. He elävät rauhassa muihin uskontoihin kuuluvien kanssa. Mutta äärihindujen puolueet, joilla on poliittista vaikutusvaltaa, ovat asia erikseen, Myyry kommentoi.

