Toivottavasti sananlasku pitää paikkaansa, sillä kirkon uutta strategiaesitystä Meidän kirkko — osallisuuden yhteisö ei voi rohkeuden puutteesta syyttää.

Strategiassa todetaan, että vuoteen 2015 mennessä — siis seitsemän vuoden kuluttua — kirkon toimintaan osallistuvien määrä on kääntynyt kasvuun kaikissa ikäluokissa. Tämä utopistiselta kuulostava tavoite on asetettu, vaikka strategiassa käydään läpi viime vuosien negatiiviset trendit: kirkosta eroaminen, kasteiden ja kirkollisten avioliittoon vihkimisten väheneminen sekä jumalanpalvelusten kävijämäärän lasku. Niiden vastapainona todetaan, että ihmisten uskonnollisuus ei ole mihinkään kadonnut, se on vain muuttunut entistä yksilöllisemmäksi. Lisäksi esimerkiksi erityisjumalanpalvelukset vetävät väkeä.

Kirkon uusi strategia on tavoitteissaan haasteellinen. Strategian tavoite on pyrkiä muutokseen. Siihen annetaan myös jonkin verran eväitä, vaikka osa keinoista jääkin iskulauseiden tasolle.

Itse hyppäisin iskulauseiden yli ja lukisin 50-sivuista tausta-asiakirjaa. Siellä todetaan esimerkiksi, että kirkossa pitää olla tilaa hengelliselle etsinnälle, jossa otetaan vakavasti uskolle asetettu älyllinen haaste ja jossa entistä paremmin yhdistyy kirkon oppi ja elämä. Kun usko ei enää automaattisesti siirry perintönä sukupolvelta toiselle, siitä on opittava keskustelemaan. Jumalanpalveluksissa puolestaan on otettava huomioon ihmisten muuttunut elämänrytmi: vaikka sunnuntain päämessu on kuinka teologisesti tärkeä, sille on oltava vaihtoehtoja.

Maahanmuuttajien määrän kasvu vähentää kirkkoon kuuluvien prosenttiosuutta väestöstä. Tämä on fakta, mutta käännettävissä mahdollisuudeksi. Suuri osa maahanmuuttajista on taustaltaan kristittyjä: miten he löytäisivät entistä helpommin tiensä kirkkoon ja mikä rikkaus se voisi seurakunnille olla?

Strategiapaperissa korostetaan kirkon roolia heikoimmassa asemassa olevien puolestapuhujana. Tämä on tärkeä korostus, sillä uskon arvo mitataan elämässä. Parasta todistusta uskon aitoudesta on se, että tehdään diakoniatyötä, pidetään iltapäiväkerhoja, kuunnellaan surevia ja muistetaan myös Afrikan nälkää näkeviä.