Kirkkopuolueet ovat olemassa
Jotkut kertovat mielipiteenään, ettei puoluepolitiikka sovi kirkkoon. Herää kysymys, miksi. Olemmehan elävässä yhteiskunnassa vaikuttavia ja siitä vaikutuksia saavia ihmisiä. Miten ympäröivä reaalimaailma voisi jäädä ja pitäisi jättää kirkon ovien ulkopuolelle?
Olen ollut noin 20 vuotta aktiivinen sekä kirkon että yhteiskunnan luottamushenkilö. Aluksi minäkin vieroksuin puoluetunnuksia kirkkoon kuulumattomina, kunnes totesin, että ns. avoimessa ja muissa ryhmittymissä löytyi myös puolueissa toimivia ja toimineita ihmisiä.
Miksi pitäisikään toimia sammutetuin lyhdyin? Kaikissa ryhmissä ajetaan seurakuntalaisten asiaa samoista yhteiskunnallisista lähtökohdista kuin kuntalaisten etua kunnan puolella. Kokemuksesta tiedän, että useissa tiukoissa paikoissa seurakuntien päätöksenteossa vaikuttavat enemmän puoluepoliittiset asiat kuin monesti kunnan puolella.
Pidän suorastaan epärehellisenä sitä, että yhteiskunnallisen mielipiteen omaavat henkilöt kätkeytyvät keksittyjen, ei-poliittisten otsikoiden taakse. Äänestäjä toivoo tuntevansa ryhmittymän nimestä jonkun tunnuksen, mistä voisi päätellä yhteiskunnallisen suunnan: kokoomuslaisia, demareita , kepulaisia, lestadiolaisia vai vihreitä? Nimestä pitäisi ilmetä ryhmittymän puoluepoliittinen suunta tai ohjelma.
Niin sanotuissa sekaryhmissä on vaikuttajina useita nykyisiä ja entisiä puolueiden jäseniä ja vaikuttajia. On sekaryhmiä, joihin on alkujaan koottu voimia jotain muuta voimakasta poliittista ryhmää vastaan! Jotkut luulevat ja toivovat, ettei heidän puoluepoliittisuutensa paljastu. Ei ole yhteiskunnallisesta näkemyksestä vapaata puhdasta listaa "kirkon puolesta".
Eipä meistä kukaan voi sanoa, että me olemme ainoat, jotka ajamme oikeaa kirkon ja seurakuntalaisen etua. Ei yhteiskunnallisen näkemyksen vuoksi pidä jäädä seurakunnan ulkopuolelle!

