Tikkurilalainen Elina Kalliokoski ja simonkalliolainen Sirkku Loikala ovat tuttuja vuosien takaa. Alkuaan he tapasivat seurakunnan Alfa-ryhmässä. Sen jälkeen he ovat jatkaneet juttelua tavatessaan toisiaan vaikkapa kauppareissuilla.

Viime syksynä tuttavuuteen löytyi uusi ulottuvuus, kun Tikkurilan kirkolla käynnistyi runo-, rukous- ja laulupiiri. Piiri toimii tee se itse –periaatteella: jokainen, joka tulee piiriin, voi ottaa mukaansa runokirjan tai itse kirjoittamiaan runoja ja lukea niitä toisille — tai ehdottaa laulun.

Elina Kalliokoski oli haaveillut runopiiristä pari vuotta. Hän oli kysellyt papilta, löytyisikö kirkolta kokoontumistila, jos hän ryhtyisi vapaaehtoistyöntekijänä vetämään piiriä.

— Tikkurilan seurakunta tuli minulle tutuksi vuonna 1992, kun tein sosionomin opintoihini kuuluvan käytännönjakson seurakunnan lapsityössä. Vuosien mittaan olen tehnyt täällä vapaaehtoisena monenlaista, Kalliokoski kertoo.

Kuin enkeli olisi koskettanut

Runot ovat niin Kalliokoskelle kuin Loikalalle pitkäaikainen harrastus.

— Olin lapsena sellainen yksin viihtyvä runotyttö. Runot ovat kuuluneet elämääni siinä missä uskokin, kertoo Kalliokoski.

— Uskon löysin viisivuotiaana pyhäkoululaisena. Runoutta luen joka päivä, vähintäänkin psalmeja Raamatusta.

Lukemisen lisäksi Kalliokoski kirjoittaa runoja luonnosta, vuodenajoista, kaikesta kauniista ympärillään. Tunnelmat ja tunteet muovautuvat usein rukoukseksi.

"Kuinka rakastankaan sadetta / vesipisaroiden ropinaa / sitä rytmikästä ropinaa ikkunalaudallani. / Ja sitä kun ensimmäisten pakkasöiden jälkeen / hento valkea harso on peittänyt suojaansa kaiken / hyvin hellästi / kuin enkeli olisi koskettanut pintaa / ja jättänyt siihen jäljen."

— Runoja minulla on varmaan pyörinyt päässäni aina, mutta vasta viime aikoina olen alkanut koota niitä paperille ja esittääkin, Elina Kalliokoski sanoo.

— Taitaa olla niin, että tarvitaan muutama harmaa hius, ennen kuin ihminen uskaltaa näyttää sisimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan, naureskelee Sirkku Loikala, joka on kaksikymmentä vuotta vanhempi kuin nelikymppinen Kalliokoski.

"Voitin ujouteni"

Sirkku Loikalan äiti Margareta Laaksonen oli lausuja isolla L:llä. Niinpä tyttären kiinnostus runoihin jäi aluksi äidin runoharrastuksen varjoon.

— Mutta parikymppisenä ryhdyin sitten minäkin lausumaan runoja. Voitin alamittaisuuteni ja ujouteni, kun keskityin vain siihen, mitä sanottavaa runolla ja minulla on kuulijoille, Loikala sanoo.

Suomen lausujain liiton tilaisuuksissa hän on lausunut muun muassa J. H. Erkon ja Lasse Heikkilän runoja. Erityisen rakkaita hänelle ovat Eino Leinon Hymyilevä Apollo ja Mika Waltarin Kristus-pää.

— Ja Maaria Leinonen ja Helinä Siikala kirjoittavat osuvasti elämän nurjasta puolesta.

— Kun Anna-Mari Kaskinen kävi Tikkurilassa, kysyin häneltä, saako hänen lauluteksteiksi kirjoitettuja runojaan myös lausua. Hän lupasi. Kaskisen runoja luen monesti ääneen itselleni — välillä samaa runoa edestakaisin, lopusta alkuun ja alusta loppuun.

Loikalan lempirunoilijat ovat tuttuja myös Kalliokoskelle. Hän lisää luetteloon myös muutaman nuoruudessa tärkeäksi tulleen lauluntekijän ja laulajan: Juice Leskisen, Jukka Kuoppamäen, Mikko Kuustosen, Fredin ja Katri-Helenan.

Niin kuin muuttolinnut palaavat

Kerran Elina Kalliokoski oli valinnut piirissä luettavakseen yhden lempirunoistaan. "Niin kuin muuttolinnut palaavat, / niin palaa rakastamasi ihminen luoksesi kotiin", kuuluu runon tärkeä säepari.

— Ja minulla oli tuomisinani aivan sama runo. Minulle se on äidiltä saatu suuri aarre, Loikala kertoo melkein vieläkin hengästyen.

Tässä kuten monessa muussakin valinnassa todentui Elina Kalliokosken ja Sirkku Loikalan välinen sielujen sympatia — ja yhteinen elämänkatsomus, johon kuuluvat kauneus, rohkeus, hyvyys ja usko Jumalaan.

— Ihmisellä on ikuinen kaipuu yhteyteen, tarve löytää anteeksiantamus ja toivo. Rukous on kuin hengitystä, jokahetkistä yhteyttä Jumalaan, piiriläiset vakuuttavat.

Tämäntapaisiin aiheisiin piirissä halutaan joka toinen maanantai keskittyä runojen ja laulujen avulla. Samalla runojen kanssa pääsee monesti kokemaan löytämisen riemun: kuinka joku toinen on osannut pukea sanoiksi sen, mitä itse on kokenut ja aavistellut, mutta mistä ei ole osannut vielä puhua?

Runo-, rukous- ja laulupiiri ma 18.2. klo 18 Tikkurilan kirkolla.