Tarkoitettu tie
Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jaak. 1:12
Elämän tarkoitus Saarnaajan kirjassa". Niin oli otsikoitu yksi Vanhan testamentin luentosarja opintojeni loppuvaiheessa. Aihe oli kiinnostava, luennoitsija pidetty, pieni sali ensimmäisellä kerralla ääriään myöten täynnä. Opettaja aloitti, että ei Saarnaajan kirjasta löydy vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta.
Jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja päämäärä. Se tuo arkeen mielekkyyden. Se auttaa silloin kun tuntuu, ettei jaksa.
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Olenko vieraalla, väärällä tiellä? Jos olen, ohjaa oikealle tielle, sille jolle olet minut tarkoittanut.
Jeesuksen tehtävä oli erilainen kuin kenenkään muun. Kun hän alkoi puhua ristinkuolemastaan oppilailleen, yksi lähimmistä — Pietari — sanoi, että sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra. Paastonajan virressä 61 lauletaan: "Sen tien on Herra käynyt loppuun asti." Jeesus kesti.
Jumala, ohjaa meitä kulkemaan sitä tietä, jonka olet meille antanut, vaikka se välillä tuntuisikin raskaalta ja vaikealta. Auta meitä tukemaan toisiamme, niin että voisimme toimia yhdessä sinun valtakuntasi hyväksi, kaikkien parhaaksi. Aamen.
Ensi sunnuntai on 1. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Jeesus, kiusausten voittaja. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 91:1–4, 11–12, 1. Moos. 4:3–10 tai 1. Moos. 3:1–19, Jaak. 1:12–15 ja Matt. 16:21–23.

