Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Metallimessu on vuoden 2007 kristillinen mediateko. Tunnustuksen antoi Kristillinen medialiitto. Valinnan teki johtava tutkija Ilkka Halava. Hänen mukaansa metallimusiikkia käyttävä messu tarjoaa jumalanpalveluksen ja pyhän kokemuksen muuttumattomana, mutta näkökulma ja tyyli ovat kohderyhmän aitoa kieltä. Ensimmäinen Metallimessu järjestettiin Helsingissä vuonna 2006, mutta konseptiksi se muodostui viime vuonna.
  • Nuorille aikuisille suunnattua toimintaa järjestää valtaosa suurista luterilaisista seurakunnista. Asiasta tehdyn kyselyn mukaan seurakunnat listaavat onnistumisen avaimiksi vapaaehtoistyön, mahdollisuuden toteuttaa itseään ja sen, että toiminta ei vaadi pysyvää sitoutumista. Nuoria aikuisia kiinnostavat tempaukset, projektit, matkat ja näytteleminen. Varsinkin nuoret miehet tekevät mielellään jotain konkreettista.
kuva Jani Laukkanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...