Sivun toiminnot

Hyväksikäyttöä vai väkivaltaa

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Mistä muista rikoksista kuin seksuaalirikoksista käytetään termiä, joka kuin vähättelee uhrin kokemusta? Sana hyväksikäyttö lähtee tekijän näkökulmasta, hän käyttää toista hyväkseen. Uhrin näkökulmasta on kyse pahoinpitelystä, henkisestä tai fyysisestä väkivallasta, joka jättää pahimmassa tapauksessa koko elämän kestävät jäljet.

Ilta-Sanomat keräsi viikossa noin 112 000 suomalaisen allekirjoituksen nettiadressiin, jossa vedottiin, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset otettaisiin vakavasti. Vetoomuksessa puhuttiin ennaltaehkäisevästä työstä, avun hakemisen helpottamisesta, varhaisesta puuttumisesta sekä uhreille annettavasta terapiasta. Lisäksi siinä kysyttiin, ovatko lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavat tuomiot linjassa muista rikoksista annettavien tuomioiden kanssa. Suurin osa julkisesta keskustelusta on käyty tästä, ja juristit, muun muassa korkeimman oikeuden presidentti, ovat varoittaneet kostonhalusta.

Kostoon oikeusjärjestelmä ei tietenkään voi perustua, mutta oikeudenmukaisuuteen ja uhrien suojeluun kyllä. Jos saman perheen lapsia vuosia hyväksikäyttäneet kaksi isäpuolta saavat muutaman kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, ei se oikealta tunnu. Lapsena koettu seksuaalinen väkivalta jättää syvät jäljet ihmisen minuuteen. Uhrin näkökulmasta asian kuittaaminen nimellisellä rangaistuksella on viesti, joka kertoo, että ei teko niin paha ollutkaan. Kuten maanantain Helsingin Sanomiin kirjoittanut hyväksikäytön uhri kirjoittaa: "ikään kuin vuosikausia kokemani kipu ja häpeä eivät olisi oikeuslaitoksen mielestä huomionarvoisia".

Rangaistusten oikeudenmukaisuuden arvioimista vaikeuttaa, että oikeudenkäyntiaineisto julistetaan usein salaiseksi. Silloin käräjäoikeuksille ei voi muodostua yhtenäistä linjaa. Tähän pitää puuttua tutkimuksen keinoin ja sitä kautta, että syyttäjät valittavat tuomioista korkeimpaan oikeuteen. Myös hyväksikäyttö-termin muuttamista kannattaisi harkita.

Suomessa paljastuu vuosittain yli 1000 alle 15-vuotiaaseen kohdistunutta seksuaalirikosta. Määrä on kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut. Toivottavasti ikävä luku kertoo myös siitä, että aiemmin vaiettuun asiaan uskalletaan entistä herkemmin puuttua.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...