Tuskin olemme selvinneet joulusta, kun jo pääsiäisaika alkaa koputella ovelle. Tänä vuonna silakkaviikot yhdistyvät luontevalla tavalla edessä olevaan paastonaikaan.

Ensi sunnuntaina on laskiaissunnuntai. Mikäli itseään odottamaan pakottanut talvi antaa myöten, monesta kodista suunnistetaan koko perheen voimin laskiaismäkiin, syödään tuhtia hernerokkaa ja herkutellaan kermaa täynnä olevia laskiaispullia. Laskeudumme riemuiten paastoon. Sen jälkeen edessä on 40 päivän matka alas ja lopulta nousu ylös, pääsiäisen häikäisevään valoon ja iloon, ylösnousemuksen ihmeeseen.

Muistan, miten rippikoulussa meille opetettiin kristinuskon ainutlaatuisuutta muiden uskontojen rinnalla. Uskomme salaisuus on, että Jumala lähestyy meitä. Jumalan ja ihmisen välinen yhteys kulkee ylhäältä alaspäin. Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, mistä on kysymys. Pyhä, Kaikkivaltias Jumala tulee lähellemme, kulkee rinnallamme koko elämän matkan, kärsimyksestä iloon.

Edessä oleva paastonaika on mahdollisuus rukoukseen ja hiljentymiseen, Jumalan äänen kuuntelemiseen ja kuulemiseen. Parhaimmillaan se näyttää meille, miten vähän on lopulta tarpeellista ja antaa mahdollisuuden luopua omasta lähimmäisen hyväksi. Laskiaisesta alkaa myös kirkkomme Yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna meille saamme olla tukemassa kehitysvammaisten työllistämistä. Iloita heidän kanssaan, joiden riemun aitous on vastustamatonta ja tarttuvaa.

Ensi sunnuntai on laskiaissunnuntai. Sen aihe on Jumalan rakkauden uhritie. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 31:2–6, Jer. 8:4–7, 1. Kor. 13 tai Gal. 2:19–21 ja Joh. 12:25–33.