Suden hetki

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki.
Gummerus 2007.

Elinkautisvanki Timo Ruoste seisoo kiusaantuneena isänsä hautajaisissa. Surua hän ei tunne eikä kaipausta, mutta tuli kuitenkin — vartijan saattamana. Hän ei ole taparikollinen, mutta istuu tuomiota vaimonsa murhasta, mielestään syyttömänä. Ja isänsä muistotilaisuudesta hän sitten karkaa ja lähtee hakemaan oikeutta. Kenties myös kostamaan.

Poliisille tapaus on aluksi pelkkä rutiinijuttu, ja Ruostetta etsiskellään verkkaisesti. Mutta pian takaa-ajo kiihtyy ja huipentuu kilpajuoksuksi kuoleman kanssa.

Jarkko Sipilää ei turhaan sanota yhdeksi suurista suomalaisista dekkaristeista. Kylmä jälki on taitavaa ja tiivistä kerrontaa. Tyyli on seksikkään miehistä. Sipilä ei lepertele turhia. Vain kerran hän jää pohtimaan vanhan tuomarin suulla, kuinka rikollisuutta voitaisiin ehkäistä ennakolta ja laskee vankeinhoidon kustannuksia. Varmasti täyttä asiaa, mutta jähmettää vauhdin turhaan.

Kerronta rakentuu paljolti repliikeille, joissa Sipilä on vahvoilla. Samoin rikos- ja vankilasanasto on paikallaan, kuten rikostoimittajalta voi odottaakin. Myös pikkurikollisten puuhat ja poliisin arki kuvataan realistisesti. Poliisit eivät ole sankareita, ihmisiä vain.

Kaikki tapahtuu muutaman päivän aikana pääkaupunkiseudulla. Hykerryttää huomata, että Ruosteen huostaanotettu poika pelaa jalkapalloa Hakunilassa. Roistot eivät asu Vantaalla vaan Helsingissä ja Espoossa. Sitähän minäkin.

Kirjan voi myös ostaa netistä MP3-muodossa Veikko Honkasen lukemana.

Palsamoinnin lumoissa

Giorgio Todde: Donna Milenan kuolema.
WSOY 2007.

Sardinialaisen vuoristokylän vuosisatainen rauha rikkoutuu, kun katkeroitunut leskirouva Donna Milena yllättäen kuolee myrkytettyyn ehtoollisleipään. Samoihin aikoihin kylään syntyy kaksoset, mutta numeromaanikko pappi Don Càvili voi henkäistä helpotuksesta: kirkon pitämän sielujen kirjan tilit pysyvät tasan, sillä nuori perijätär, kaunis Graziana löytyy surmattuna.

Paikalle kutsuttu lääkäri ja palsamoinnin erikoistuntija Efisio Marini eivät pysty ratkaisemaan näitä murhia muuten kuin aavistustensa avulla. Intohimot, unet ja taipumus väkivaltaan annetaan ihmiselle jo syntymälahjaksi. Paholainen vaanii jokaista. Pappiko heittää ensimmäisen kiven?

Donna Milenan kuolema on ironisesti älykäs rikosromaani, jonka hillitty ja koruton kieli maalailee 1800-luvun lopun tapahtumia ja maisemia kuin vanhojen mestareiden tauluissa. Pysähtyneen ajan kylän asukkaat tulevat eläviksi pienin elein. Kuinka ikuisia inhimilliset paheet ja intohimot ovatkaan! Unilla ja ikuisuuden kosketuksilla on sijansa tämänkin tarinan edistymisessä. Ja palsamointi kiehtoo jotakuta toistakin kuin lääkäri Marinia.

Aluksi silmä takertuu kerronnan aikamuotoon, preesensiin, mutta vähitellen siihen tottuu. Ehkä se myös tuo kaukaiset tapahtumat lähemmäs tämän päivän lukijaa. Teoksen kaunokirjallinen tyyli on saanut nautittavan asun Helinä Kankaan suomennoksessa.

Päähenkilö Efisio Marini on todellinen, 1800-luvun lopulla elänyt lääkäri.

Kirjailija on voittanut tällä romaanillaan kaksi palkintoa kotimaassaan Italiassa.

Kerrostalokyttääjän kuolema

Seppo Jokinen: Viha on paha vieras. Karisto 2007.

Vihaaja on saanut tarpeekseen. Hän pujahtaa yhden kerrostalon asukkaiden koteihin ja jättää niihin uhkaavia viestejä. Mutta se on vasta alkua. Ensin kuolee naapureitaan raivostuttanut kerrostalokyttääjä, sitten toinen asukas myrkytetään ja kolmas mukiloidaan lähes hengiltä — tietenkin maahanmuuttaja, kuinkas muutenkaan. Tämä klisee on tullut jäädäkseen.

Komisario Koskinen saa selvittääkseen visaisen pulman: onko vihaaja mielipuoli vai psykopaatti, joka rankaisee valintansa mukaan keitä haluaa?

Hervanta on jälleen Seppo Jokisen kertomuksen keskuspaikkana. Ilmeisesti tuo lähiö tarjoaa paljon ideoita poliisityön pohjaksi. Muutenkin liikutaan Tampereen maisemissa, todellisessa kaupungissa.

Tarina ei ole kovin yllätyksellinen eikä sisällä hyytäviä jännityksen hetkiä, mutta silti teos on viihdyttävää, suorastaan leppoisaa luettavaa rikosromaanien ystäville. Teksti sujuu luontevasti, joskin kerronta on hitaanpuoleista. Juoni kulkee johdonmukaisena, ja rakenteeseen tuovat eloa väliin heitetyt vihaajan ajatukset. Ne luovat sopivasti odotuksia.

Jokisella on tapana antaa lukijalle paljon yksityiskohtia. Jos pitää sellaisesta, tämäkään kirja ei tuota pettymystä.

Sääli, että kansiteksti on varsin vetelä. Se ei houkuttele tarttumaan kirjaan.

Harmaan talouden vangit

Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki.
Gummerus 2007.

Pavel Vadajev eli Paavo Vatanen ujuttautuu itärajan takaa Suomeen suurten ansioiden toivossa, mutta katoaa laittomalla matkallaan. Perhe seuraa perässä etsimään häntä ja turvautuu Helsingissä asuvaan sukulaismieheen Viktor Kärppään.

Liukkaan liikemies Kärpän toimet eivät kestä päivänvaloa nekään. Tuttu venäläinen pyörittää hänen omistamissaan asunnoissa bordellia ja on sotkenut Kärpän myös huumekauppaan. Kärppä pitää varapassia ja -rahakuorta teipattuna kaapin takaseinään. Koskaan ei voi tietää.

Matti Rönkä kuvaa harmaan talouden ja itäisen rikollisuuden todellisuutta kiehtovan pehmeästi ja sympaattisesti. Rajaa pitkin kulkeva elintasokuilu ei silti jää keneltäkään huomaamatta. Tekstiin kietoutuvat mukaan vertaukset, karjalaisvivahteiset murresanat, päähenkilön omat kipuilut ja omantunnon pistokset. Vauhdikkaaksi kerrontaa ei voi sanoa, kiinnostavaksi voi.

Pimeää työvoimaa hallitsevat julmat lait, ja ne Rönkä kuvaa uskottavasti. Vaaratilanteet siirtyvät lukijan näkyviin kuin suoraan tv:n ruudulle, epädramaattisina ja siksi hyvin todenmakuisina. Unikuvat luovat taustaa Viktorin hahmolle. Tuttu ataripoliisi Teppo Korhonen kaitsee laumaansa isällisesti.

Tässä kirjassa on jotain merkillistä. Sen tyyli ja tapahtumat ovat taitavasti luodussa kevyessä ristiriidassa. Lukija saa olla varuillaan: tämä koskettaa varmasti myös hänen tunteitaan.