Sivun toiminnot

Kaksi ilmastoa

Vantaan taidemuseon kevätnäyttely tarkkailee mielentiloja ja ilmastonmuutosta.

Kun toiset ovat kotoisin Suomesta, jossa lämpötila saattaa laskea reilusti pakkasen puolelle, ja toiset Brasilian trooppisesta ilmanalasta, näkyykö lämpötilaero heidän tekemässään taiteessa? Mentaliteettieroja voi etsiä Vantaan taidemuseon uudessa näyttelyssä + 40 º C - 30 º C, jossa on mukana viisi suomalaista ja viisi brasilialaista nykytaiteilijaa.

Eija Keskinen, joka on ollut suomalais-brasilialaisen yhteistyön aloitteentekijöitä, arvioi, että ilmasto vaikuttaa ihmisten olemisen tapaan. Brasilialaiset ovat hänen mukaansa identifioituneet mereen ja uimarantoihin, joille elämä tuntuu keskittyvän. Elämäntapa on paljon sosiaalisempi kuin Suomessa, jossa ihmiset sulkeutuvat sisätiloihin. Taiteessa näkyvät kuitenkin selkeämmin yhteiskunnalliset kuin ilmastoerot.

— Suomalaistaiteilijat ovat apurahojen ja sosiaaliturvan ansiosta vapaammassa asemassa kuin brasilialaiset. Meillä taiteilijan ei tarvitse kuolla nälkään, vaikka hän ei saisikaan töitään kaupaksi. Vapauden ansiosta suomalaiset taiteilijat tekevät henkilökohtaisempia, päiväkirjanomaisiakin töitä.

— Brasilialaisten taiteilijoiden sen sijaan on ansaittava elantonsa taiteellaan. Se näkyy ehkä niin, että heidän töissään on yleismaailmallinen sävy. Brasilialaisten teokset ovat käsitteellisempiä, suomalaisten jotenkin omaan napaan keskittyneitä.

Brasilialainen Pedro Paulo Domingues sen sijaan ei näe suomalaisen ja brasilialaisen nykytaiteen välillä mitään olennaista eroa.

— Nykytaide on kansainvälistä enemmän kuin kansallista, joten se on ymmärrettävissä missä vain, hän sanoo.

Vaikka Vantaan taidemuseon näyttelyn tarkoituksena on etsiä lähinnä ilmaston aikaansaamia kulttuurisia eroja, mukana on myös teoksia, joita voi pitää kannanottoina ympäristön puolesta. Esimerkiksi Päivi Björkenheimin videoteoksessa Marja-Liisa taiteilija hiihtää puusuksilla pitkin lumetonta New Yorkia.

Catarina Ryöpyn tilateos Lyhyen matkan uimarin yksinäisyys on puolestaan inhimillisen ahneuden ja piittaamattomuuden tutkiskelua. Se esittää rinnakkain loistohotellin kattoterassin ja kanadalaisen asbestikaivoksen. Toinen Ryöpyn teos, Kuviteltu aika — tarkkailtu, on web-kameratallenne Alaskan ja Venäjän välisestä Beringin salmesta.

— Kamera on sijoitettu Little Diomeden saarelle ja se kuvaa Big Diomeden saarta. Saarien välillä kulkee kansainvälinen päivämääräraja. Saarten asukkaita uhkaa ilmaston lämpeneminen. Perinteiset elinkeinot ovat vaarassa, kun hylkeet ja kalat kaikkoavat. Ihmiset ovat oman elämänsä aikarajalla, Ryöppy kertoo.

+40 º C –30 º C eli brasilialaista ja suomalaista nykytaidetta 26.4. saakka Vantaan taidemuseossa Myyrmäkitalossa

Kaisa Halonen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...