Virpi Talvitien työhuoneella puhutaan yhteen ääneen ja nauretaan paljon, kun hän ja kirjailija Katri Tapola kertovat yhteisistä projekteistaan. Niistä viimeisin on Vantaan Laurissa alkava Mahdottomuuksien rajoissa, elämän arkisia ihmeellisyyksiä kuvaava sarja.

Hyvinkääläisen 1920-luvun omakotitalon piharakennuksen seinillä on Talvitien töitä. Monissa on mukana lapsuuden maailman metkaa leikkiä, sillä Talvitien useimmat kuvitukset löytyvät juuri lastenkirjoista.

Lastenkirjojen merkeissä alkoi myös Katri Tapolan ja Virpi Talvitien ammatillinen yhteistyö. Ilmajoelta kotoisin olevat naiset tapasivat nuoruusvuosien jälkeen, kun kustannustoimittaja Tammella ehdotti, että Talvitie voisi kuvittaa Tapolan Kivikauppaa ja ketunleipiä -lastenromaanin
vuonna 2002.

Partiolainen ja mopotyttö

— Me oltiin lukiossa rinnakkaisluokilla, Virpi Talvitie muistelee 1970-luvun loppupuolta pohjalaispitäjässä.
— Mutta sä olit partiolainen ja mä kävin tupakalla Koskenkorvan mopopoikien porukassa, Katri Tapola nauraa viitaten kunnan kuuluisimpaan taajamaan. Yhteisestä taustasta on kuitenkin ollut
iloa nykyisessä työssä. Ilmajoen ajoilta on jäänyt myös yhteistä ystäväpiiriä.
— Sulle ei tarvii selitellä, kun sä ymmärrät, Helsingissä asuva Tapola tunnustaa keinuessaan Talvitien vanhassa kiikkutuolissa. Tänne tullaan välillä istumaan, puhumaan tai suunnittelemaan seuraavia yhteisiä töitä. Naisten yhteistyö on lämmittänyt myös lukijoiden mieliä. Ensimmäinen yhteinen teos sai taiteellisesti merkittävälle lasten-  tai nuortenkirjalle myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon. Yhdessä Tapola ja Talvitie ovat tehneet tähän mennessä viisi kirjaa.

Raakileita ja sukeltamista

— Lähetän usein ensin Virpille tekstinraakileita kommentoitavaksi, Katri Tapola valottaa käytännön asioita. Kirjailijasta on hauskaa ja hyödyllistäkin saada kommentteja suoralta kädeltä.
— Jos joku ei ole auennut, Virpi sanoo siitä kyllä, hän kiittelee. — Tekstiin sukeltaminen on lähtökohta kuvitustyölle. Kuvitusideat syntyvät sitten tarttumalla johonkin kiehtovaan  yksityiskohtaan tai laajentamalla tekstin ajatuksia uusiin suuntiin. Totta kai kuva voi toimia myös koristeena ja houkuttimena lukijalle, mutta kyllä kuvassa pitää olla jokin idea tai juju, että se ylipäätään kannattaa tehdä, Virpi Talvitie kertoo. Vaikka kirjailija ja kuvittaja kunnioittavat toistensa tontteja, tekstien ja kuvien toinen toiselle pallottelu ja kommentointi on luontevaa.
— Kuvittaja ei yleensä saa kustantamolta palautetta kirjanteossa samalla tapaa kuin kirjailija. Mutta kun mulla on Katri, voin näyttää kuvitusta ja saada tarkkanäköistä kuva-analyysia, Talvitie iloitsee.

Kasvorasvapakkauksen muovilapio

Vantaan Laurissa alkava sarja on jatkoa syksyllä 2006 ilmestyneelle Ihmetyksiä-kirjalle.
— Sähän olit Ruotsissa asumassa vähän aikaa, Virpi Talvitie muistelee kirjan taustaa.
— Siellä tuli tehdyksi kaikenlaisia huomioita, kun oli ikään kuin ulkopuolinen. Siellä syntyi myös lyhyempää tekstiä, enimmäkseen romaaneja kirjoittanut Katri Tapola toteaa.
Tapola kuvaa Ihmetyksiä omanlaisenaan lajityyppinä. Niissä tarkastellaan elämää arjen pienten ja hassujen yksityiskohtien, kuten pöydille harhailemaan jääneiden kynien tai  kasvorasvapakkauksen mukana tuleen pikku muovilapion kautta.
— Lähetin sitten huvikseni joitakin raakileita tuolle, Tapola heittää keinutuolista. Ajatus kuvitetusta lyhytproosasta, pienten runojen, aforismien tai novellien välimaastossa seikkailevista tarinoista, oli taas Talvitien idea. Hänen kuvissaan arjen havainnot muuttuvat surrealismiksi. Alun perin tarkoitus olikin tehdä ihmetyksiä lehteen, mutta ensimmäisestä sarjasta tulikin kirja, jossa teksti ja kuva muodostavat herkullisen kokonaisuuden. Tämä pätee myös muuhun Tapolan ja Talvitien tuotantoon. — Vaikka töitä tehdäänkin erikseen, iso osa yhteistyötä on se, että lietsomme ja
tuemme toisiamme, Tapola ja Talvitie pohtivat. Mukana taitaa olla myös vähän pohjalaisuutta, joka parhaimmillaan on naisten mukaan ”naurua, hulluutta ja yrittäjähenkeä”. — Mutta ei trossaamista, korskeutta, eikä teeskentelyä, vaan sellaista ”pois unteluus ja hervakkuus” -henkeä, Tapola siteeraa Etelä-Pohjanmaan maakuntalaulua hymyssä suin.