Kuinka juhla säväytti?
Korson seurakunta siunasi ja kiitti vapaaehtoistyöntekijöitään kutsumalla heidät yhteiseen juhlaan sunnuntaina 27.1.
Lilja Rikander, 68
Mistä syystä sinut kutsuttiin juhlimaan?
— Olen laulanut kirkkokuorossa viimeiset kymmenen vuotta, ja joskus aiemminkin. Tulimme kuoron kanssa juhlaan suoraan Kuntokalliosta, jossa olimme kaksi päivää laululeirillä. Olen myös Vara-toimikunnassa. Sen toiminta liittyy Korson ystävyysseurakuntaan, virolaiseen Varaan, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Tartosta.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— Kaikki vapaaehtoisryhmät koottiin ensimmäistä kertaa yhteiselle ohjelmalliselle iltapalalle ja kirkkohetkeen. Samalla kerrottiin uusista mahdollisuuksista, kuten Nikkaristit-ryhmästä, johon etsitään vapaaehtoisia. He auttavat vanhuksia ilmaiseksi kodin pikku askareissa, vaikkapa lampun vaihdossa. Kuka tietää, milloin itsekin tarvitsee sellaista apua.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 5 pistettä hienolle tilaisuudelle.
Valto, Valtsu, Hasanen, 58
Mistä syystä sinut kutsuttiin juhlimaan?
— En ole korsolainen, sillä asun Koivukylässä, mutta olen vuodesta 2004 lähtien toiminut vapaaehtoisena ensin Tikkurilassa vaatevarastolla ja sitten Ruoka-apuyhdistyksessä. Järjestämme keskiviikkoisin Katulähetyksen ruokailun Korson kirkolla. Teen vapaaehtoistyötä nykyään viisi päivä viikossa.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— Teemana oli siunata vapaaehtoistyöntekijöitä. Se on tärkeää, sillä tätä työtä tehdään rukouksen voimalla. Ohjelma oli monipuolista, oli hyvää kuorolaulua. Paikalla oli kaksi kuoroa: Korson mieslaulajat ja Korson kirkkokuoro. Kuultiin myös taidokasta hanurinsoittoa.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 5 pistettä. Vaikka vapaaehtoistyö jo itsessään antaa minulle paljon, tuntuu tällainen tilaisuus tai joku koulutus aina hyvin kannustavalta.
Anne Saviranta, 40
Mikä oli juhlan idea?
— Halusimme palkita niitä, jotka tekevät hyvää työtä erilaisissa vapaaehtoistehtävissä, esimerkiksi messuavustajina, kirkkoväärteinä, kahvinkeittäjinä, pyhäkoulunopettajina, runo- tai lähetyspiiriläisinä, luottamushenkilöinä, tukiryhmäläisinä, pienryhmien vetäjinä ja Yhteisvastuukerääjinä.
Mitä tilaisuudessa tapahtui?
— Tervehdyssanojen ja lyhyen tutustumisen jälkeen ruokailimme, ja se vei paljon aikaa. Etenkin Aleksis Kiven runoihin sävelletyt mieskuorolaulut ihastuttivat, samoin hanurinsoitto. Haastattelin Marjatta Hämäläistä vapaaehtoistyöstä. Puhuttiin myös tulevista koulutuksista.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan 5 pistettä. Paikalla oli noin sata juhlavierasta. Mietin kyllä ensin, josko antaisin 4 siksi, että tilaisuus kesti pidempään kuin suunniteltiin.

