Nousen tavaratalon rullaportailla ylöspäin. Ohitan kahvilakerrosta ja sattumoisin vilkaisen kahvilaan. Katseeni kohtaa nuoren tytön katseen. Hän hymyilee ystävällisesti, nostaa kätensä vienosti tervehdykseen, arkaillen kohotan kättäni. Sydämessä läikähtää lämpöisesti, hyvyys hipaisee kiireestä kantapäähän.

Astelen tihkusateessa asemalta kotiin maantien viereistä kävelytietä. Vastaani kävelee reippaasti teini-ikäinen nuorukainen. Kohdalleni tullessaan hän nyökäyttää päätään, katsoo silmiini ja huudahtaa railakkaasti "hyvää päivää" -tervehdyksen. Vastaan hämmentyneenä samoin sanoin. Reipastun, tihennän askellustani, hengitän syvään, ilma on hyvyyttä tulvillaan.

Seison alttarin edessä odottamassa ehtoollisvuoroani. Tilan vapauduttua polvistun alttarille ja rauhoitun. Vasemmalle puolelleni laskeutuu mummi kahden lapsenlapsensa kanssa. Tila on heille hieman ahdas, joten tiivistän oikealle. Tämän tehtyäni kaikki kolme katsovat puoleeni myhäillen. Mummi hipaisee olkapäätäni hiljaa kiittäen, lapset säestävät häntä toisiaan eloisasti tönien. Rento hyvyys ja pyhyys valtaavat alttaritienoon.

Hyvyys asuu meissä, olemme hyvyyden koteja. Rakkaudelliset ajatukset, lämmin katse, arvostava tervehdys, kevyt kosketus, kiireetön läsnäolo, ystävällinen sana, lempinimemme kuuleminen, näitä me kaipaamme ja pystymme toisillemme jakamaan. Pieni hipaisu voi kertoa kokonaisen elämäntarinan, pelastaa elämän, tehdä ihmeen.

Ihme ei ole ollenkaan, että tässä maailmassa riidellään ja soditaan. Ihme on, että joskus jossain pienen ohikiitävän hetken hyvyys koskettaa. Ole valppaana, hyvyys voi hipaista sinua juuri tällä hetkellä.