Uutiskuvat entisen Jugoslavian hajoamistaisteluista tulevat väistämättä mieleen, kun perehtyy siihen, mitä Suomessa tapahtui vuosina 1917 ja 1918. Sota on aina julmaa, mutta sisällissota erityisen julmaa.

Sisällissota ei pääty siihen, kun taistelut taukoavat. Sodan voittajaosapuolen pitää vakiinnuttaa valtansa, ja kun mielen täyttää katkeruus, keinoja ei kaihdeta. Jugoslavian hajoamissodissa oli käynnissä etninen puhdistus ja myös Suomessa puhdistettiin kansasta "kuona-aines", kuten monet silloin asian ilmaisivat. Tästä puolestaan jää jäljelle syvä katkeruus. Suomesta löytyy yhä — 90 vuotta sisällissodan jälkeen — paikkakuntia, joissa tasan tarkkaan tiedetään, kenen suku oli milläkin puolella vuonna 1918. Toki talvisota, hyvinvointivaltio ja ajan kuluminen ovat merkinneet sitä, että useimmille sisällissota on onneksi jo tapahtuma historian hämärässä. Aihe, joka ei henkilökohtaisesti kosketa juuri muita kuin aiheesta kirjoja julkaisevia historioitsijoita.

Sota kosketti kipeästi myös Vantaan aluetta, jonka kylät kuuluivat silloin Helsingin maalaiskuntaan. Moni nykypäivän tikkurilalainen ei asemalla junaa odottaessaan tule ajatelleeksi, että silloin pääradalla kulki punaisten panssarijuna, joka yritti pysäyttää valkoisten puolella taistelleita saksalaisia.

Myös luterilainen kirkko, johon kuuluivat niin punaisten kuin valkoisten puolella taistelleet, joutui mukaan sodan pyörteisiin tavalla, joka jätti siihen syvät haavat. Kirkko leimautui vuosikymmeniksi valkoisten kirkoksi, koska se antoi ideologisen tukensa valkoisille, lailliseksi katsomansa hallituksen joukoille. Itse sotatapahtumissa kirkonmiehet eivät olleet kovin aktiivisia, mutta sodan jälkiselvittelyissä liian moni pappi seurasi kostotoimia ja vankileirien kurjuutta suutaan avaamatta. Tässä kirkko selvästi petti oman asiansa, kuten piispa Voitto Huotari Helsingissä viime viikolla pidetyssä Kirkko ja sisällissota 1918 -seminaarissa asian ilmaisi.

Joukkohaudoilta tuskin olisi vältytty, jos sota olisi päättynyt toisin. Voi olla, että niitä olisi tullut enemmän. Se ei kuitenkaan oikeuta sitä, mitä tapahtui. Jos historiasta jotain voi oppia niin sen, että vaikeistakin asioista on pystyttävä puhumaan ja sopimaan ennen kuin aseet puhuvat.