Kun Maria ilmestyi
Ranskassa valmistaudutaan suureen juhlaan helmikuun alussa. Silloin tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Bernadette Sounirous -niminen tyttönen näki syrjäisen vuoristokylän liepeillä olevassa luolassa ilmestyksen. Näky tulkittiin paikkakuntalaisten keskuudessa Neitsyt Mariaksi. Bernadetten nöyryys ja rauhallisuus vakuuttivat epäilijät ilmiön aitoudesta.
Tapahtumat paisuivat pian koko Ranskaa kuohuttaneeksi tapaukseksi. Maaliskuussa 1858 paikalla oli jo seitsemisen tuhatta ihmistä seuraamassa hiiren hiljaa, kun Bernadette kommunikoi Marian kanssa, jonka vain hän näki. Ilmestykset loppuivat seuraavana kesänä, mutta maasta löytyi vettä pulppuava lähde.
Jo Bernadetten elinaikana Lourdesista kehittyi merkittävä pyhiinvaelluskeskus. Lähteen parantavaksi uskottu vesi houkutteli paikalle sairaita. Nykyään Lourdesissa käy vuosittain peräti viisi miljoonaa pyhiinvaeltajaa.
Tämä kaikki tapahtui 1858. Katolisen maailman katseet kiinnittyvätkin nyt vuonna 2008 Lourdesiin. Paavi Benedictus XVI on luvannut erityisen aneen kaikille, jotka käyvät Lourdesissa juhlavuoden aikana.
Mitä merkitystä Lourdesilla voisi olla meille luterilaisille? Tuota pohdin itse aikoinani Lourdesissa käydessäni.
Ensinnäkin Lourdes haastaa maailmankuvamme monin tavoin. Huomionarvoista on, että katolinen kirkko on suhtautunut väitettyihin paranemisihmeisiin kriittisesti. Siksi kaikki ihmeet on tutkittu hyvin tarkkaan niin lääkärien kuin teologien toimesta. Vain 67 ihmettä on 150 vuoden aikana tunnustettu aidoiksi lääketieteellisiksi ihmeparanemisiksi. Herkkäuskoisuudesta ei katolista kirkkoa ainakaan voi syyttää. Samalla se hyväksyy ihmeiden mahdollisuuden toisin kuin maallistunut kulttuuri, johon luterilaisuus on liian usein sopeutunut.
Toiseksi Lourdesin perustarina sisältää tärkeän opetuksen, vaikka Maria-ilmestyksiin suhtautuisikin protestanttisen varovaisesti. Maria ei ilmestynyt aikansa mahtaville kardinaaleille tai edes Lourdesin kirkkoherralle, vaan tuberkuloosista kärsivälle köyhälle tytölle. Tämä kertoo Jumalasta, joka antaa siunauksensa ensi sijassa köyhille ja maan hiljaisille.

