Pyhää pikalukua
Raamatun lukeminen on nyt juoksulenkkiin tai elokuvissa käyntiin verrattava tapahtuma. Ei tarvitse kahlata paksua, painavaa ja välillä sekavaakin eeposta, sillä tuo länsimaisen kirjallisuuden kulmakivi on nyt typistetty pokkariksi. Varsinkin alkupuolella Abrahamit ja Moosekset vilisevät silmissä kuin radanvarren seisakkeet. Tekstit on lyhentänyt brittiläinen anglikaanipastori Michael Hinton, ja teos on käännetty yli kymmenelle kielelle. Nyt siis myös suomeksi.
Raamattu 100 minuutissa -opus (Suomen Lähetysseura 2007) jakautuu 50 lyhyeen lukuun, joiden lukemisen ilmoitetaan kestävän parisen minuuttia. Yksi luku vaatii siis vähemmän keskittymistä kuin keskiverto musiikkivideon katsominen. Laatuaika ja minuuttijohtaminen ovat saaneet rinnalleen uuden käsitteen: pyhä pikaluku.
Kun pellavakantisessa vihkiraamatussa on reilut 1400 tiheään präntättyä sivua, niin uudessa pehmeäkantisessa pokkarissa on pyhä kirja virtaviivaistettu 161:een. Opuksen suurin anti on, että se selkeyttää Raamatun monenkirjavia kertomuksia ja yhdistää ne yhdeksi suureksi tarinaksi.
Lyhennelmä toimii parhaiten Uuden testamentin puolella. Vuosisatojen vieriminen hidastuu kuukausiksi ja päiviksi, kun suuri profeetta astuu areenalle. Jeesuksen sanat ovat kristallinkirkkaita, ja lyhennelmissä niitä on hiottu vieläkin aforistisempaan suuntaan.

