Viime aikoina Vantaalla on virinnyt keskustelu siitä, millainen taide sopii kirkkoon ja alttarille. Modernia kirkkoarkkitehtuuria ja -taidetta tutkinut teologian tohtori Arto Kuorikoski rauhoittelee, että kirkkotaide ei voi olla minkään viraston ohjeistuksen mukaista. Luterilaisessa kirkossa ei ole mitään kuvaohjelmaa, jota tulisi noudattaa, eikä taiteilijoita voi hänen mielestään alistaa eräänlaiselle hiljaiselle tiedolle, joka määräisi, millainen taide kirkossa on hyväksyttävää.

Kuorikosken mielestä modernin taiteen luonteeseen kuuluu se, että se on ristiriitaista ja kyseenalaistaa totuttuja näkemisen tapoja.

— Kun taiteilija tekee tilaustyön omilla ehdoillaan ja oman näkynsä mukaisesti, se voi aiheuttaa ristiriitoja — ja aika usein niin käy. Yleensä konfliktit kuitenkin ovat lyhytikäisiä, ihmiset tottuvat uuteen.

— Jos kirkkoihin halutaan nykytaidetta, on luovuttava yksiselitteisyyden vaatimuksesta. Muuten kyseessä ei ole taideteos vaan pelkkää kuvitusta, Kuorikoski lisää.

Hän kertoo, että taiteen uusi aalto tuli Suomen kirkkoihin postmodernismi-keskustelun myötä — ja myöhään, vasta 1980-luvulla. Sen tuloksia on vantaalaisissa kirkoissa ja seurakuntatiloissakin.

— Postmodernismi merkitsi esimerkiksi sitä, että historialliset lainat olivat jälleen sallittuja. Tämä näkyy hyvin Silja Rantasen Hämeenkylän kirkkoon tekemissä maalauksissa.

Kuorikosken mukaan korkeatasoisen kirkkotaiteen perinne yleensäkin on meillä nuori. Kirkkotaide oli pitkään lähinnä kuvitustyötä, jota tekivät tietyt siihen erikoistuneet taiteilijat. Vasta 1960-luvulla annettiin mahdollisuuksia nykytaiteilijoiden parhaimmistolle. Samalla taiteilijoille annettiin jonkinlainen profeetallinen rooli ja vapaus luoda visioita.

— Enää ei välttämättä haluta, että kuva-aihe olisi perinteinen tai tulkinta perinteisestä aiheesta. Minusta tällainen rohkea ote näkyy Vantaalla hienolla tavalla.

Martti Aiha: Lohdutus

Hämeenkylän kirkko

Hämeenkylän kirkko on kuvakirkko, jossa on 14 pääsiäisen tapahtumista kertovaa taideteosta: seitsemän Silja Rantasen öljymaalausta ja seitsemän Martti Aihan veistosta, joista neljä pastellisävyistä reliefiä on alttariseinän valosyvennyksissä. Yksi näistä on kuvassa oleva Lohdutus, jonka Aiha on kertonut olevan itselleen läheisin. Kaikki teokset ovat vuodelta 1992.

Arto Kuorikosken mukaan Martti Aiha on löytänyt jo varhain omimman ilmaisukielensä. Hän hämmästelee sitä, että taiteilijan pyörteilevät liekkimäiset muodot tuntuvat toimivan yhtä hyvin sekä pienissä teoksissa — kuten Hämeenkylän kirkossa — että massiivisissa julkisissa veistoksissa.

— Aihan ilmaisu on niin abstraktia, pientä ja viitteellistä, että teokset tuntuvat luontevilta ilman selityksiäkin. Tosin näihin on lisätty lyhyet tekstit Raamatusta.

Kuorikoski pitää kuvakirkon kokonaisuutta onnistuneena, vaikka Aihan reliefit ja Rantasen värikkäät ja voimakkaat öljymaalaukset ovat tavallaan eri maailmasta. Värienkäytöltään ne ovat lähes vastakohtia, toisaalta yhteistä niille on korkea abstraktiotaso.

Kuorikoski lisää, että Rantasen teokset olivat aikanaan käänteentekeviä, sillä näissä Fra Angelicon freskoihin viittaavissa maalauksissa postmodernismi murtautui suomalaiseen kirkkotaiteeseen ensimmäistä kertaa. Maalaukset toimivat sellaisenaankin, mutta taidehistorian tuntemus antaa katsojalle lisäavaimia tulkintaan.

Nanna Susi (Nimetön)

Rekolan Pyhän Andreaan kirkko

— Tässä on väririkkautta ja välimerellistä tunnelmaa harmaassa Suomessa, summaa Arto Kuorikoski ensivaikutelmiaan Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa Nanna Suden nimettömän alttaritaulun äärellä.

Suden suurikokoinen, 12 osasta koostuva öljymaalaus on vuodelta 1998.

— Taiteilija on tietoisesti antanut tilaa tunteelle. Tässä on myös mielikuvituksen leikkiä. Siveltimen käyttö on vapaata. Liike suuntautuu ylöspäin, nousu on komea, Kuorikoski kuvailee.

Hänen mukaansa Suden alttaritaulu on luonteeltaan selvästi meditatiivinen. Taiteilija näyttää halunneen, että maalausta ei katsota pelkästään yhden tulkinnan valossa.

— Suden maalaus on runsas, suorastaan koristeellinen. Ehkä se olisi suomalaisille helpompi, jos se ei olisi niin rönsyilevä. Runsaus voi tuntua liialta ja tarpeettomalta. Siinä protestantismi on mennyt äärimmäisyyksiin.

Toisaalta runsaus myös pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Kuorikoski toteaa, että toisin kuin nykyajan kuvatulva, Suden maalaus vaatii pysähtymistä. Kun malttaa katsoa, siitä löytää monenlaisia asioita ja tuttujakin kuva-aiheita, jotka ovat tiiviisti kiinni kuvapinnassa osana kokonaisuutta.

— Vihreänharmaa väliväri on mielenkiintoinen. Se luo ikään kuin harson, jonka läpi näkyy jotakin. On kaksi maailmaa: tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, Kuorikoski lisää.

— Ja viittaisivatko tuo aidantapainen kuva-aihe ja pikari ehtoolliseen?

Osmo Rauhala: Alussa oli Sana

Korson kirkko

Osmo Rauhalan digitaalinen videoinstallaatio Korson kirkossa on Suomen ensimmäinen alttaritaulu, jossa käytetään liikkuvaa kuvaa. Teos otettiin käyttöön adventtina 2005, ja se on käytössä aina 1. adventista loppiaiseen.

Teoksessa putoilee hiljalleen kirjaimia, jotka silloin tällöin muodostavat jouluevankeliumin sanoja.

— Tästä tulee mieleen vesiputous. Muodostuvat sanat ovat miellyttäviä. Eikä niitä muodostu satunnaisesti — sehän olisi aika hurjaa, jos sieltä tulisi mitä vaan. Sanoja kyllä saisi olla vähän enemmän. Ehkä tästä voisi julkaista päivitetyn version, Arto Kuorikoski arvioi.

— Tällainen teos, jossa kieli on ikään kuin hajonnut ja muuttunut fragmenteiksi, on loistava vastaveto perinteiselle ajattelutavalle, jossa tekstin ajatellaan eheyttävän ja kertovan. Tässä teksti on joutunut manipuloinnin kohteeksi. Tekstin hajoaminen on kiinnostavaa siksikin, että luterilaisen kirkon on ajateltu perinteisesti olevan sanan kirkko. Rohkea teos.

Rauhalan teoksen heikkoutena Kuorikoski pitää sitä, että videotaide vanhenee nopeasti ja alkaa näyttää nettigrafiikkaan ja peleihin tottuneihin silmiin kömpelöltä. Se ei siis ole iätöntä. Kuorikoski epäileekin, että mikäli Rauhalan teosta halutaan käyttää vuosikymmenten kuluttua, se on ohjelmoitava uudelleen.

Korson kirkossa on videoteoksen lisäksi kuusi maalattua alttaritaulua, joita vaihdetaan kirkkovuoden mukaan. Taiteilijoina ovat Susanne Gottberg, Jari Järnström, Annukka Laine, Risto Vilhunen ja Christer Åberg. Arto Kuorikosken mielestä idea vaihtuvasta alttaritaulusta on hyvä — joskin siitä voisi saada nykyistä enemmän irti.

— Kun teoksia voi vaihtaa, osa niistä voisi hyvin olla radikaalimpiakin. Kaipaisin jotakin, joka sytyttäisi enemmän. Nämä maalaukset ovat aika harmittomia.

Janine Rewell: Sanan alku

Martinristin seurakuntakeskus

Janine Rewellin kolmiulotteinen alttaritaulu Sanan alku on ollut paikallaan Martinristin seurakuntakeskuksessa isänpäivästä 2007 saakka. Teoksesta on viimeaikoina kohistu ja keskusteltu, kun pastori Lauri Virkkunen peitti sen messussa. Hän on myös tehnyt taulusta valituksen seurakuntaneuvostolle. Virkkusen perustelut olivat teologiset: kruunupäinen Jeesus-lapsi ei sovi alttaritauluun.

Arto Kuorikoski hämmästyy sitä, miten erilaiselta Rewellin teos näyttää paikan päällä kuin kuvissa, joissa sen kolmiulotteisuus ei tule kunnolla esiin.

— Minusta tämä on tuore teos. Siinä on leikkiä, koristeellisuutta ja aineksia itäisestä perinteestä. Ilme on graafinen. Teos jatkaa Rewellin omaa ilmaisua, mikä on hyvä merkki. Jos taiteilija muuttaisi ilmaisutapaansa tehdessään taidetta kirkkoon, se kertoisi siitä, että tehtävä on hänelle liian vaikea.

Kuorikosken mielestä Rewellin teos sopii hyvin tilaan, jossa järjestetään paljon lasten ja perheiden tilaisuuksia. Hän muistuttaa, että selkeät muodot ja värit kiinnostavat lasta.

Teoksen muotokielestä jotkut arvostelijat ovat löytäneet seksuaalista symboliikkaa. Kuorikoski huomauttaa, että kun käytetään tuttuja perusmuotoja, niissä voi halutessaan nähdä mitä vain. Eikä hän pidä teoksen teologiaakaan ongelmana.

— Länsimaisessa kirkkotaiteessa on kärsivän Kristuksen ohella myös perinne Kristuksen esittämisestä kuninkaana. Ja sitä paitsi tämä on taidetta, ei mikään dogmatiikan oppikirja.

Äänestä paras alttaritaulu

Vantaan kirkoissa ja seurakuntatiloissa on useita nykytaiteilijoiden teoksia. Poimimme niistä nämä neljä erityylistä ja eri tekniikoilla toteutettua työtä. Osallistu kilpailuun ja kerro, mikä näistä miellyttää sinua eniten ja miksi.

Äänestysaika on 15.–24.1. Äänestämään pääset tästä.  Voit äänestää myös postikortilla. Postikortit lähetetään osoitteeseen Vantaan Lauri, PL 56, 01301 Vantaa.

Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan kolme 30 euron arvoista kirjalahjakorttia ja 10 Laurentius-kassia. Äänestyksen tulokset ja arvonnan voittajat julkistetaan viikolla 5.