Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Kirkosta eroaminen väheni ja kirkkoon liittyminen kasvoi Vantaalla. Alustavien tietojen mukaan Vantaalla kirkosta erosi viime vuonna 1359 henkeä ja siihen liittyi 502 uutta jäsentä. Vuonna 2006 kirkosta erosi Vantaalla 1525 ihmistä, liittyneitä oli 476. Koko maassa kirkkoon liittyi 10 960 henkilöä ja siitä erosi 37 481. Luterilaiseen kirkkoon kuuluu nyt 81,7 prosenttia suomalaisista.
  • Kirkolliskokoukseen on Vantaalta ehdolla myös Soile Hautala Rekolan seurakunnasta. Hän on Sosiaalidemokraattisen kirkkoväen listalla. Hautalan nimi puuttui joulun Vantaan Laurin uutisesta, koska hänen kohdalleen oli Helsingin hiippakunnassa kirjattu väärä seurakunta.
  • Jouluradiota kuunteli internetin kautta tänä jouluna 278 923 ihmistä. Keskimääräinen yhtäjaksoinen kuunteluaika oli 1 tunti 3 minuuttia. Parhaimmillaan osoitetta www.jouluradio.fi klikattiin 16 000 kertaa tunnissa. Ulkomailla Jouluradiota kuunneltiin eniten Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Englannissa, Kanadassa, Saksassa ja Ranskassa. Suomalaisia joululauluja kuunneltiin myös muun muassa Sri Lankassa, Vietnamissa, Havaijilla, Nigeriassa ja Cayman-saarilla.
  • Joulukirkko.fi -sivuilla oli yli 3000 eri kävijää viimevuotista enemmän eli runsaat 17 000. Joulukortteja lähetettiin jostain syystä kuitenkin vähemmän. Viime vuonna sähköisiä joulukortteja lähetettiin yli 50 000, nyt vajaat 9000.
  • Kirkon Ulkomaanavun toisenlaisia lahjoja hankittiin viime vuonna noin 1,7 miljoonan euron arvosta. Koko tuloksesta tuli 600 000 euroa joulukuun kahdella viimeisellä viikolla. Viime vuoden aikana ostettiin yhteensä noin 50 000 lahjaa. Vuohi piti pintansa suosituimpana lahjana. Toissa vuonna toisenlaisia lahjoja annettiin lähes miljoonalla eurolla.
  • Postimuseossa on 15.1–17.2 esillä näyttely Mikael Agricola — sanojensa mittainen mies. Näyttely kertoo uskonpuhdistajan ja kirjakielen isän elämänvaiheista.
  • Martinristin alttaritaulun neljäntenä adventtisunnuntaina peittänyt pastori Lauri Virkkunen toimi kirkkoherra Jaakko Simojoen mukaan omavaltaisesti. Vantaan seurakuntien kuvataidetoimikunnan alttaritauluksi valitsema Janina Rewellin työ on Simojen mukaan virkistävä ja iloa henkivä teos, joka sopii kyseiseen tilaan. Virkkunen vastustaa taulua teologisista syistä ja on tehnyt siitä valituksen Vantaankosken seurakuntaneuvostolle.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...