Sivun toiminnot

Instrumenttina suu

Aleksi Vähäpassi beatboxasi Suomen Talent-kisan voittajaksi.

Televisiossa Nelosella pyörinyt Talent-ohjelma huipentui itsenäisyyspäivän aikoihin loppukilpailuun, jossa Aleksi Vähäpassi, 18, nousi voittajaksi katsojilta saamansa äänisaaliin perusteella. Kisaan osallistui satoja eri alojen taitureita: laulajia, soittajia, taikureita, tanssijoita ja esimerkiksi tasapainotaiteilijoita tähtäimessään kuuluisuus ja 30 000 euron päävoitto.

— Uskoin voivani voittaa, jos pystyn ylittämään itseni, Aleksi sanoo.

— Tiesin, että katsojissa on paljon nuoria, joihin beatboxaus voisi vedota.

Beatboxaus tarkoittaa pääasiassa rumpuäänien matkimista, mutta myös muunlaisten instrumenttiäänien ja ääniefektien tuottamista. Kaikki tapahtuu suulla.

Beatboxaus syntyi 1970-luvulla New Yorkissa. Kun ei ollut soittimia, keksittiin matkia rumpujen ääniä suulla. Musiikin muoto on tunnettu Yhdysvaltojen lisäksi esimerkiksi Englannissa ja Australiassa.

Itse oppinut mestari

— Kuulin koulussa ensimmäisen kerran, kun kaveri beatboxasi ja innostuin heti. Kukaan ei ole opettanut minua, vaan olen opiskellut lajia netistä löytämieni opetusvideoiden ja beatboxaus-esitysten perusteella, Vaaralassa asuva mestari kertoo.

— Beatboxausta ei opi muuten kuin itse kokeilemalla ja harjoittelemalla. Hengityksen kontrolloiminen on aluksi vaikeaa. Tietyt äänet tehdään sisään hengittäessä ja toiset uloshengityksen aikana. Hyvät keuhkot eivät ole pahitteeksi lajia harrastaessa.

Aleksi korostaa, että perusteiden oppimiseen tarvitaan kovaa treeniä ja intoa. Beatboxaus ei ehkä luonnistu kaikilta samalla tavoin, sillä jokaisella on erilainen suu. Toisaalta toiset pystyvät asioihin, joihin toiset eivät ehkä koskaan tule pystymäänkään. Se juuri on mielenkiintoista.

— Koko ajan tulee keksiä uutta materiaalia ja kokeilla kaikkea. Pyrin kehittämään myös show-puolta ja muita elementtejä. Kokemuksen myötä esitystään pystyy mukauttamaan yleisön mukaan.

Sisko innosti

Hanna-sisko hihkaisi isoveljelleen nähtyään Talent-ohjelman mainoksen telkkarista, että eikös sinun kannattaisi kokeilla.

— Lähdin mukaan ihan huvikseni. Toisaalta ajattelin, että tämä olisi tilaisuus saada beatboxausta esiin. On se niin hieno musiikin muoto.

Ennen televisiolähetystä Aleksi oli esiintynyt koulun tapahtumissa ja sukulaisjuhlissa, joten hyppy kameroiden eteen oli melkoinen. Hän opetteli finaaliesityksen etukäteen kirjoittamiensa "nuottien" perusteella.

— Tein mielikuvaharjoituksia jännityksen taltuttamiseksi. Silti esityksen alussa tuli parin sekunnin katkos, jolloin tuntui, että muisti meni, hän tunnustaa.

Katsoja ei katkosta kuitenkaan huomannut.

Aleksin äiti uskoi esikoisen mahdollisuuksiin koko ajan, mutta isälle voitto oli kuulemma melkoinen yllätys.

Palkintorahoja säästöön

Julkisuudesta Aleksi on päässyt "nauttimaan" viimeksi haastattelupäivänä, jolloin tyttölauma oli jäänyt väijymään julkkista parturista.

— Pelastauduin ovelasti viereiseen kukkakauppaan piiloon, hän naureskelee.

Palkintosummansa nuorimies aikoi ensin käyttää auton ostoon, mutta asiaa tarkemmin harkittuaan hän tuumii auton olevan "huono sijoitus". Säästäminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, vaikka oma auto voisi olla kätevä esiintymisestä toiseen suhaillessa.

Aleksin ohjelmassa alkaneena vuonna ovat esiintymisten lisäksi ylioppilaskirjoitukset. Onko tähtäimessä esiintyvän taiteilijan ura?

— Aika näyttää. Haluan kehittyä todella paljon esiintyjänä ja beatboxauksessa. Aion kuitenkin pyrkiä opiskelemaan hankkiakseni ammatin.

Aleksin beatboxaukseen voi tutustua hänen tulevilla nettisivuillaan www.abox.fi.

Aleksi Vähäpassi beatboxaa Hakunilan SM-hiihdoissa la 12.1 ja su 13.1.

Eila Jaakola
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...