Vantaan Laurin pääkirjoituksessa 5.12. otettiin voimakkaasti kantaa naispappeuteen. Siinä puolustetaan näkemystä, joka on ajan hengen mukainen. Tämä ajan henki hallitsee nyt kirkkoammekin. Jos seuraamme tätä henkeä, olemme eksyksissä ennen kuin huomaammekaan. Kristitty pitää raamatullista Jumalan sanaa uskon ja elämänsä ohjaajana, mutta ajan henki ei seuraa Raamatun opetuksia.

Kirkkomme oppi ei ole enää perustettu Raamatun pohjalle. Pääkirjoituksessa tuli hyvin esiin, miten mielipiteet heittelevät sinne ja tänne riippuen mistä milloinkin tuuli puhaltelee. Tämähän on ajan hengen luonne. Kirjoituksessa viitataan useaan otteeseen "luterilaisuuteen", mutta ei esitetä, mitä se on.

Luther halusi uudistaa oman rakkaan kirkkonsa siten, että sen ylimmäksi auktoriteetiksi tulisi Raamattu, Jumalan sana. Tähän hän yhä uudelleen vetoaa. Mitään muuta ei hänen mielestään saa asettaa Raamatun rinnalle, ei traditiota, ei kirkkoisiä, ei kirkolliskokouksia. Kaikki muut voivat erehtyä, mutta Raamattu on erehtymätön. Sen tähden kristillinen usko ja Raamattu kuuluvat yhteen.

Pauli Juusela riemuitsee kirjoituksessaan: "Kirkko saa oikeuden päätöksestä kuitenkin vahvistuksen näkemykselleen." Varmaankin tämä oikeuden päätös on hänen mielestään parempi kuin Raamatun vahvistus. On merkille pantavaa, miten suhtaudutaan Suomen lakiin ja oikeuteen sen mukaan, mikä asia on kyseessä tai mitä mieltä ihmiset ovat. Viittaan erääseen turvapaikkatapaukseen tältä syksyltä, jossa jopa piispa kehotti toimimaan vastoin lakia.

Mistä tulee tämä pappien, piispojen ja "hengellisten" lehtien toimittajien kiivaus, kun he eivät kiivaile juomareita, huorintekijöitä, varkaita, avoliitossa eläviä ynnä muita vastaan, vaan Raamatun opetuksista kiinnipitäviä vastaan? Onkohan sellainen kiivaus Jumalasta?