Dosentti Matti Myllykoski aloittaa uskosta puhumisen kertomalla, mitä usko hänen mielestään ei ole.

— Usein sekä ne, jotka haluavat puolustaa ja propagoida uskoa että ne, jotka haluavat sitä vastustaa, käsittävät uskon totena pitämiseksi. Tällöin uskon pitäisi venyä tiedoksi, jotta se olisi uskottavaa. Vastaavasti ateistille on tärkeää, että Jumalaa ei voida todistaa. Oma lähestymistapani on päinvastainen. Hylkään totena pitämisen, joka johtaa vain hedelmättömään juupas–eipäs-kinasteluun.

Myllykoski lisää, että usko ei myöskään ole esittämistä. Se ei vaadi ponnistelua, eikä mielikuvituksen tai tunteen venyttämistä.

— Ihminen ei voi uskotella olevansa sitä mitä ei ole. Sen vuoksi kampanjat, joissa mainostetaan, että "hei, kiinnostukaa meistä ja ruvetkaa harrastamaan uskoa, meillä on hyvä tuote", ovat pielessä. No, ne ovat muutenkin pöhköjä, ei kirkolla ole mitään tuotetta. Ei evankeliumi ole mikään tuote tai tavara, vaikka kieltämättä karismaattiset suuntaukset onnistuvat sitä myymään.

Totuuden ja todistamisen sijasta Myllykoskelle on uskossa olennaista se, että se on omaa ja sisäistettyä. Sisäistetyn uskon, spiritualiteetin, alueelle kuuluvat viimekätiset asiat: elämä, kuolema, rakkaus.

Kun usko on oma, se myös kestää kritiikin eikä sen puolesta tarvitse pelätä.

— Sellainen usko, joka kaatuu todellisuuden edessä, joutaakin kaatua. Totenapitämisuskon Jumala saa mennä jos on mennäkseen. Todellinen usko on uskoa, joka auttaa elämään. Ja se kyllä kestää, mutta saattaa toki elämän kuluessa muuttaa muotoaan, Myllykoski sanoo.

Jos uskossa olennaista on omakohtaisuus, onko meillä Suomessa sitten viisi miljoonaa uskontoa? Myllykosken mukaan ei, sillä uskoon kuuluu myös se, että se on paitsi oma, myös sama.

— Jokainen uskonnollinen merkitys on kulttuuriin sidottu. Vastaukset annetaan aina siitä käsin, jota meillä on. Jokainen arvokysymys ja uskonnollinen kysymys on sidoksissa siihen kulttuuriin, jossa eletään.

— Absoluuttisen totuuden julistajat eivät näe, että he elävät tässä ajassa niin kuin kaikki muutkin. Niin tekivät heidän varhaisemmat hengenheimolaisensa, niin tekivät myös Raamatun henkilöt. Ja se, että elämme ja kuulumme johonkin kulttuuriin, vaikuttaa totuuden sisältöihin.

Parin vuoden takaisessa kirjassaan Epäilys (Kirjapaja 2005) Myllykoski kuvaa historialliseen tutkimukseen pohjautuvissa novelleissaan uskon ja epäilyksen suhdetta. Novellien päähenkilöitä ovat muiden muassa Jeesus, Paavali ja Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja.

Yksi novelleista kertoo 100-luvulla eläneestä Justinos Marttyyristä, josta Myllykoski parhaillaan viimeistelee kirjaa. "Hän halusi saavuttaa täydellisen varmuuden kristinuskon totuudesta, selvittää kaikki vastaväitteet ja ratkaista ongelmat niin hyvin kuin osasi", Myllykoski kirjoittaa Justinoksesta.

— Justinos on kiinnostava hahmo siksi, että hänen fanaattisuutensa kertoo oikeastaan epävarmuudesta. Tällainen uskottelu — ei epäilys — on mielestäni uskon vastakohta. Sen taustalla on usein oma epäusko, jota ei pysty kohtaamaan ja jota vastaan taistelee.

Justinoksen ehdottomuudelle ja oikeassa olemisen tarpeelle on helppo löytää vastineita nykyisinkin. Myllykoski arvioi, että jos ihminen ei kestä omastaan poikkeavia uskonnollisia näkemyksiä, taustalla on yleensä huoli itsestä ja oman sosiaalisen taustan ja eletyn elämän arvosta.

Hän ottaa esimerkiksi amerikkalaisten konservatiivisten uskonnollisten yhteisöjen toiminnan, joka pitkälti perustuu vastavuoroiseen palvelemiseen. Siihen liittyy huoli itsestä ja toisista, ja solidaarisuussuhteet ovat tärkeitä. Yhteisön jäsenet mieltävät olevansa yhdessä eri tavalla ajattelevia vastaan, ja viholliskuvat, puolustaminen ja hyökkääminen korostuvat.

— Mutta ei usko ole linnake, jota tarvitsisi puolustaa. Erilaisuutta kannattaisi sietää ja lähteä rohkeasti kohtaamaan erilaisia ilmiöitä, Myllykoski muistuttaa.

Suomalaisten uskoa on kartoitettu erilaisissa kyselytutkimuksissa. On selvitetty, kuinka moni uskoo Jumalaan — ja millaiseen Jumalaan —, kuolemanjälkeiseen elämään, enkeleihin tai helvettiin.

— Tällaiset tutkimukset, joissa lause lauseelta käydään kirkon oppia läpi, ovat minusta jo lähtökohdaltaan pielessä. On lopultakin vain yksi kysymys: "Suhtaudutko myönteisesti kristinuskoon?" Usko on paketti, Myllykoski sanoo.

Hän ei myöskään lämpene viime aikaisessa keskustelussa esitetyille vaatimuksille, että esimerkiksi sovitusopista tai uskontunnustuksen joistakin kohdista olisi luovuttava, koska nykyihmisen on niihin mahdoton uskoa.

— Kaikki opit ovat sidoksissa kulttuuriin ja ihmiseen. Parituhatta vuotta vanhat klassiset opit ovat syventyneet matkalla, enkä lähtisi niitä muuttamaan. Esimerkiksi sovitusoppi on hyvä oppi. Siinä ihminen saa kohdata oman tyhjyytensä ja kuolevaisuutensa, kunhan sovitusta ei julisteta mekaanisena totuutena.

Vaikka kirkko olisi kriisissä, usko ei välttämättä ole. Myllykosken mukaan ihmisillä on syvät henkilökohtaiset ja kulttuuriset syyt uskoa. Sen vuoksi usko ei horju tai kaadu lööppeihin, joissa dramaattiseen sävyyn esitellään tieteen tutkimustuloksia tai arkeologisia löytöjä. Paljon enemmän kuin mitkään ulkopuoliset todistukset tai tutkimustulokset ihmisten uskoa horjuttavat henkilökohtaiset ja yhteisöjen kriisit.

— Kun tieteen tuloksia revitellään julkisesti, kyse on lähinnä vallasta. Ei sillä ole juurikaan tekemistä ihmisten elämän kanssa, Myllykoski arvioi.

Hän sai omakohtaisesti kokea lööppijulkisuuden vuonna 1994, kun hänen Uuden testamentin eksegetiikan alaan kuuluva väitöskirjansa ja sen kansantajuinen suomennos Jeesuksen viimeiset päivät julkaistiin ja Ilta-Sanomat uutisoi asian näyttävästi.

— Kieltämättä yllätyin kohusta, joka siitä nousi. Sitä seuranneessa keskustelussa tulivat kyllä tutuiksi erilaiset vallankäytön mekanismit. Se oli aika puistattava kokemus.

Myllykoski on vihitty papiksi, vaikka hän ei papin töitä ole tehnytkään. Nykyisin hän sanoo olevansa kirkon marginaalissa — ja viihtyvänsä siellä. Siellä on tilaa keskustella ja kritisoidakin. Hänen mielestään myös vaikeista kysymyksistä on kirkossa puhuttava uskottavasti ja suoraan.

— Hajoaako kirkko siihen, että joku sanoo jotakin? Kirkon tulevaisuuden kannalta ratkaisevampaa on se, miten kirkko auttaa jäseniään elämään sellaisen uskon ja epäilyn kanssa, joka nousee omasta elämästä. Silloin on mentävä kristinuskon sisältöjen ytimeen, eikä se tapahdu julkisilla foorumeilla vaan arjessa. Jos kirkko tekee hyvin sen mitä se joka tapauksessa tekee, se on paljon parempi kuin mitkään temput.

Tilaa keskustelulle

Tikkurilassa keskustellaan kuutena torstai-iltana uskoon ja epäilykseen liittyvistä kysymyksistä nimekkäiden asiantuntijoiden johdolla. Usko ja epäilys -keskustelusarjan järjestävät Tikkurilan seurakunta ja Vantaan aikuisopisto.

Sarja alkaa 17.1. kello 18.45 seurakuntien talon auditoriossa, Unikkotie 5 C. Muut tilaisuudet järjestetään torstaisin kello 18.45 Vantaan aikuisopistolla, Lummetie 5.

• 17.1. Epäilys ja usko
  dosentti Matti Myllykoski
• 24.1. Raamattu Jumalan ilmoituksena
  teologian tohtori Eero Junkkaala
• 31.1. Raamatun arvovalta
  professori Heikki Räisänen
• 7.2. Nainen Raamatussa
  — naisena kirkossa
  professori Raija Sollamo
• 14.2. Seksuaalisuus kirkon kysymyksenä
  rovasti Matti J. Kuronen
• 28.2. Taide uskon välittäjänä
  professori Heikki Kotila