Taiteella ilmastonmuutosta vastaan
Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia kysymyksiä. Siinä syy, miksi turkkilaissyntyinen taiteilija Dogan Dogan on tehnyt Helsingin Taidehallin studioon installaation, jonka nimi on 300 X 50 X 30 kyynärää.
Maalauksesta, videoesityksestä, peilistä ja piirustuksesta koostuvan työn nimi viittaa Raamatun tarinaan vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista, jonka pituus oli kolmesataa kyynärää, leveys viisikymmentä ja korkeus kolmekymmentä kyynärää.
Kyynärän pituus on vaihdellut eri kulttuureissa, mutta keskimäärin se on noin viisikymmentä senttiä.
— Tarinan mukaan Nooan arkki rantautui aikoinaan Turkkiin Araratin vuorelle, kertoo Turkin kurdeihin kuuluva Dogan, joka asuu nykyään Saksassa.
Studion seinällä olevaan peiliin on kirjoitettu kertomus hollantilaisesta Johan Huibersista. Hän sai viime vuonna Schagenissa valmiiksi valtavan laivan, joka on rakennettu puoleen mittaan Nooan arkin koosta.
Videoesitys kuvaa kurdien aurinkotanssia. Ihmiset tanssivat piirissä kuin auringon kehällä ja liikkuvat poispäin kuin auringon säteet.
— Aurinko on kurdeille pyhä, vaikka aurinko voi olla myös tuhoisa, kun se tunkeutuu ilmakehän otsonikerroksen läpi. Aurinko voi sulattaa jään, toteaa Dogan.
Studion peräseinällä on suurikokoinen, valkoinen öljymaalaus Pohjoisnavan toivo, josta tarkkakatseinen voi löytää jääkarhun avannon reunalta sekä Yksisarvisen, jolla on hevosen ruumis ja kierteinen sarvi otsassa.
— Yksisarvinen on taruolento keskiajalta, jonka tarkoitus on tuoda toivoa, jotta ihminen voisi tehdä jotakin pysäyttääkseen ilmaston lämpenemisen ja jäätikön sulamisen, selittää Dogan.
Nooan arkki –piirustuksessa menee suora viiva paperin keskellä. Nouseeko meren pinta? Missä on maan ja taivaan raja, siinä on ajattelemisen aihetta.
— Mielestäni myös taiteilijoiden täytyy ottaa vastuuta siitä, mitä ympärillä tapahtuu, sanoo Dogan.
300 X 50 X 30 kyynärää -installaatio 2.12. saakka, Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3)