Tehdyt toimenpiteet

Kahdeksan

Binder1_Page_14_Image_0010.jpg

"Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut — niin teidät kuin meidätkin — hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta" 2 Tess 1: 6-7

Mikä sanoin kuvaamaton ahdistus on tänä jouluna kahdeksassa suomalaisessa perheessä. Kynttilöitä poltetaan, niin kuin tapana on, läpi joulukuun. Kuukausi etenee ja kirkkovuotta seuraava tietää alttarilla olevien kynttilöiden määrän — uutisista näkee paljonko niitä kertyy maailman rikospaikoille.

On kummallista, että tämän kaiken keskellä monia ahdistaa puhe tuomitsevasta Jumalasta. Ehkä siksi, että eurooppalaiset kirkot ovat niin keskittyneitä eettisiin kysymyksiin? Vatsa onkin hyvä täyttää eettisesti poimituilla banaaneilla, mutta sydäntä ja sielua ne eivät voi hoitaa. Maailmassa on ruuan puutteen lisäksi huutava pula oikeudesta.

Jotta voisi mennä kylläisenä nukkumaan, tarkoittaa se myös sitä, että mieltä ei paina läheisen ihmisen väkivaltainen kuolema. Kiellä vääryyden kokeneelta oikeudenmukaisen tuomion toivo, niin viet leivän nälkäisen suusta.

Jeesuksen paluun odotus pitäisi olla jokaisen lähimmäistään rakastavan joululahjalistalla taas tänäkin vuonna. Tule Herra Jeesus! Tule ja tuo oikeudenmukainen tuomio mukanasi.

Ensi sunnuntai on tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Sen aihe on Kristus, kaikkeuden Herra. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 143:1–10, Dan. 7:9–10, 13–14, 2. Tess. 1:3–10 ja Matt. 25:31–46.

Henrik Wikström
Rekolan seurakunnan pappi
Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun numeroon 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Blogeissa nyt
» Läski tappaa 05.02.2010
Kaikki...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Viikon kuva-arvoitus


Viikon kuva-arvoitus 04/2010