Sikalat on vaikuttava kirja suomalaisesta alkoholistiperheestä ja luokkaeroista 1960- ja 70-luvun ruotsalaislähiössä. Päähenkilö ja minäkertoja on Leena, perheen keskimmäinen.

Leenan perhe saa Fridhemin lähiöstä Ystadin kaupungista upouuden kerrostaloasunnon, parkettilattian, sisävessan ja jääkaapin. Vanhemmilla on töitä, pikkuveli syntyy, Leena löytää uusia ystäviä. Toivoa paremmasta on ilmassa.

Sitten vanhempien alamäki alkaa. He nukkuvat keskellä päivää, jääkaappi on tyhjä, yöhön kuuluu riidan ääniä. Mutta naapurin tytön kanssa voi mennä ulos keinumaan ja laulamaan, vaikka räävittömiä juoppolauluja.

Koulu ja uimaharrastus antavat lahjakkaalle Leenalle selkärangan, tilan jossa on selkeät säännöt, jossa voi keskittyä vapaasti ja saada kiitosta. Tosin koulun juhliinkaan vanhemmat eivät koskaan pääse.

Kun vanhemmat eivät alkoholista sumentuneilla silmillään pysty näkemään Leenaa, tämä oppii kätkeytymään itseltäänkin ja selviytymään konemaisesti päivästä toiseen. Alkoholistiperheen lapsi kehittyy vaistomaisesti herkäksi merkkien lukijaksi, ja niin Leenakin kuulostelee ympäristöään:

"Olin asiantuntija ja tunsin jo rappukäytävän ilmasta mikä tilanne oli kotona", toteaa tyttö.

Kun on menossa selvä kausi, Leena nauttii ristiriitaisella tavalla piikitellessään alkoholista voimattomia vanhempiaan:

"Aiotteko te taas ruveta ryyppäämään? Ammuin myrkkynuolia puhallusputki suussa. Nuolet osuivat äitiä suoraan rintaan. Hänen oli vaikea hengittää kun myrkky levisi. Hän nieli itkun joka nousi kurkusta samalla kun hän tyhjensi nopeasti lasin. Eihän me ryypätä, me otetaan vain lasillinen. Isän toinen jalka väpätti tahdottomasti ylösalaisin, hänen kätensä tärisi. Olin tyytyväinen heidän reaktioihinsa, mutta sisimmässäni murenin heidän silmiensä edessä."

Mistä Leenan perheen pahoinvointi ja juominen alkavat? Sodan traumoista, siirtolaisuudesta, kouluttamattomuudesta, luokkaeroista, vieraskielisyydestä? Ulkoisia olosuhteita selittelemällä tai syyttelemällä ei tarinaa yritetä lieventää, vaan kuvataan ykskantaan miten systeemi toimii, miten asiat menevät.

Alku on pitkään arkisen toteavaa. Leenan kasvaessa kieli paikoitellen muuttuu runollisemmaksi. Isän juoppohulluuskohtaus ja Leenan jatkuva ahdistus vievät kuvauksia ajattomuuteen, laajentavat lauseiden merkityksiä.

Kirjasta nousee sivujuonteena mainiota ajankuvausta. Köyhää lähiölapsuutta ja kaveripiirin merkitystä kuvataan ytimekkäästi. Päihdeperheen tunneilmasto ja Leenan heräävä yhteiskuntatietoisuus nousevat kerrontaan ilman takakireyttä ja vailla viisasteluja. Vaikka elämästä kuvataan muitakin sävyjä kuin ryyppyputken ankeutta, on lakoninen kerronta rankkuuden puolella. Ja miksi ei saisi olla?

Joskus lapsuudestaan ei voi toipua. Siitä voi selvitä, mutta silloin sitä täytyy käsitellä aina uudestaan, elämän mukanaan tuomista uusista näkökulmista. Suunnilleen näin Susanna Alakoski totesi eräässä haastattelussa.

Kuka?

Susanna Alakoski syntyi vuonna 1962 Vaasassa ja muutti noin viisivuotiaana perheineen Ruotsiin. Koulunsa hän kävi Ystadissa, Skånessa.

Nykyään sosionomin koulutuksen saanut Alakoski asuu perheineen Tukholmassa, jossa hän on työskennellyt muun muassa sosiaalisihteerinä

Susanna Alakosken esikoisromaani Svinalängorna eli Sikalat sai vuonna 2006 August-palkinnon, joka on Ruotsin tärkein kirjallisuuspalkinto. Kirjasta on suunnitteilla myös elokuva.