Kun Taina West, 51, oli pyhäkoululainen, hän kävi ensimmäisen taistonsa kiusauksia vastaan. Seitsemänvuotissyntymäpäivä osui sunnuntaille. Tyttö sai hienon uuden polkupyörän. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, ettei tahtonut mennä pyhäkouluun, vaan ajella uudella pyörällään.

Pyöräilystä on ollut sittemmin "suunnattomasti iloa".

— Ilman pyöräilyä olisin toinen ihminen! Pyöräillessäni näen ja ajattelen kaikenlaista. Eksyn retkilläni hirveän helposti. Vasta viime keväänä minulle valkeni, miten päin karttaa tulee pitää, jotta siitä olisi jotakin hyötyä.

— Eksyessäni olen kokenut epätoivon hetkiä, oivalluksia, onnea ja voitonriemua perille selviytymisestä. Olen oppinut voittamaan itseni ja huomannut jaksavani jatkaa vielä sen jälkeen, kun on ollut tunne, että nyt ei metriäkään enää, Taina West tunnustaa.

Rippileirin kaunis näky

Taina West tunnetaan nokkelana, toisinaan rääväsuisenakin toimittajana ja kolumnistina. Hän on toiminut käsikirjoittajana teatterissa ja televisiossa, esimerkiksi Iltalypsy-sarjassa. Tv-koomikon rooleista muistetaan ronski Aune sekä Iiro Rantala Show’n vastarintamummo.

Monipuolinen sanankäyttäjä ei ole seurapuhujaa pahempi palatessaan lapsuus- ja nuoruusaikaansa. Perheen muutettua uudelle paikkakunnalle vanhemmat katkaisivat tyttären pyhäkoulussa käymisen lyhyeen. Sen pelättiin olevan "lahkolaistouhua".

— Kotona ei tuputettu mitään maailmankatsomusta. Vanhempieni kulmakarvat eivät nousseet silloinkaan, kun olin ensin syvästi uskossa ja seuraavaksi syvästi ja vaikeasti kommunistinen, Taina West naurahtaa katsomustensa heittämille häränpyllyille.

Vuonna 1970 hän meni rippileirille. Viimeisenä iltana siellä järjestettiin "kristityn vaellus". Nuoret lähetettiin pimeään metsään silmät sidottuina. Kristuksen kättä ilmensi naru, syntejä raskas reppu.

Tyttö vaelsi reitin viimeiselle portille. Siitä mahtui läpi, kun nuorisopastori otti syntisäkin selästä. Portin takana odotti kaunis näky: sammalista ja jäkälistä rakennetulla alttarilla paloi kynttilöitä, puiden oksissa lyhtyjä.

— Minut siunattiin, ja voi sanoa, että tulin silloin uskoon, Taina West toteaa.

Kristitystä kommunistiksi

Uskovainen hevostyttö alkoi käydä diakoniapiirissä ja isoskurssilla. Hän vei Mankkaan suon asunnottomille alkoholisteille ruokaa ja lauloi heille. Taina West vakuuttui tulevansa diakonissaksi. Äiti kielsi haaveen: "Kuule Taina, ei sinusta ole diakonissaksi."

Kohta nuoresta kristitystä tuli myös taistolainen. Vuoden verran hän kävi sekä kommunistien että kirkon tilaisuuksissa. 17 vuoden kypsässä iässä taistolainen erosi kirkosta.

Miltä nuoruuden "uskoontulon" kokemus tuntuu nyt?

— Uskonnollinen kokemus ei ole koskaan kunnolla selitettävissä. Moni voi ajatella, ettei kokemukseni ollut aito. Se oli joka tapauksessa ensimmäinen — ja viimeinen — syvä jumalakokemukseni, West vastaa.

Hän uskoi tuolloin "niin vilpittömästi kuin vain voi". Nyttemmin uskonto kiinnostaa häntä lähinnä siltä kannalta, miten se vaikuttaa yhteiskuntaan.

— Raamattua ei saa yhdistää politiikkaan, hän painottaa.

Se on pääsanoma Taina Westin tänä syksynä ilmestyneessä teoksessa Uskonto vie, politiikka vikisee (Kirjapaja 2007).

Ystävät ovat perheeni

Minkä varaan rakentaa maailmankatsomusta, kun usko Jeesukseen ja Marxiin ovat mennyttä aika päiviä sitten? Taina West toteaa tovin pohdittuaan, että hänen nykyisen maailmankatsomuksensa keskeisin tekijä on ystävyys.

— Saan ystäviltäni valtavasti rakkautta ja välittämistä. Toivon vastaavasti voivani antaa niitä muille.

— Ystävyydessä joutuu kamppailemaan suurten tunteiden, kuten kateuden, petturuuden ja rakkauden kanssa. Tarmo Manni totesi, että "ihmisellä on ystäviä säälittävän vähän: yksi, korkeintaan kaksi — ja kolmannella jo pelataan".

Taina Westille työasiat eivät saa muodostua ystäviä tärkeämmiksi.

— Inhoan sellaista "ajan puutetta" tai teeskentelyä, ettei ystäville ole muka aikaa toisilleen. Ystävän kanssa tapaamisten ei tulisi koskaan olla hankalia järjestää.

— Joillakin perhe on elämässä etusijalla, minulla ystävät.

Näkeekö Taina West mahdollisuutta siihen, että katoavan hetken maailmankatsomuksen keskiössä käynyt Jumala palaisi vielä uskon kohteeksi?

— En tiedä, kuinka pitkälle voisin järjelläni uskoa Jumalaan, ellei usko tunnu kokemuksellisesti missään. En ole testannut asiaa.

Eli muutos asiassa voisi tapahtua vain, jos Jumala itse puhuttelisi?

— Niin uskon. Toisten ihmisten kokemusperäiset todistukset tai järkeeni vetoavat todistelut eivät riitä minulle.